Suomen kasvukäytävä mahdollistamassa; MUJI ja Sensible4 esittelevät maailman ensimmäisen itseohjautuvan robottibussin!

Teksti ja kuvat: MUJI & Sensible4 Oy

MUJI ja Sensible 4 esittelevät Gachan, maailman ensimmäisen itseohjautuvan, kaikkiin sääolosuhteisiin soveltuvan robottibussin. Ainutlaatuista Suomessa!
Suomen kasvukäytävä –verkosto ja Uudenmaan liiton rahoittama aiGO - pilottihanke mahdollistajina.

MUJI ja Sensible 4 ovat yhdistäneet osaamisensa kehittääkseen maailman ensimmäisen kaikissa sääolosuhteissa toimivan, tyylikkään robottibussin. Sensible 4 on kehittänyt pikkubussin itseohjautuvan ajojärjestelmän, jonka ansiosta bussin paikannus-, navigointi- ja esteentunnistusominaisuudet ovat huippuluokkaa ja se kykenee itseohjautuvaan ympärivuotiseen ajoon sää- ja keliolosuhteista riippumatta. MUJI on puolestaan tuonut projektiin kuuluisan asiantuntemuksensa designin ja käyttäjäkokemuksen saralla.

Bussi esitellään ensimmäistä kertaa yleisölle Helsingissä maaliskuussa 2019. Esittelytilaisuuden jälkeen Gacha-bussi toimii matkustajaliikenteessä kolmessa kaupungissa Suomessa (bussi on nähtävissä myös MUJIn Helsinkiin marraskuussa 2019 avattavassa myymälässä). Sensible 4 ja MUJI viimeistelevät parhaillaan suunnitelmiaan Gacha-bussien ensimmäisen erän tuomiseksi markkinoille vuonna 2020. Yhteistyön tavoitteena on kehittää itseohjautuvaa pikkubussikalustoa yleiseen käyttöön ja tarjota kuluttajille toimivia kuljetuspalveluita jo vuonna 2021. Sensible 4 etsii parhaillaan yhteistyökumppaneita bussien valmistajiksi sekä sijoittajia mahdollistamaan yrityksen nopeampaa kasvua.

Säällä on keskeinen rooli itseohjautuvien bussien ja robottitaksien muodostumassa olevilla markkinoilla. Toistaiseksi voimakas sade, sumu tai lumisade ovat estäneet itseohjautuvia autoja liikennöimästä, koska käytössä olevat ohjausteknologiat on kehitetty ja testattu lämpimissä ilmasto-olosuhteissa. Sensible 4 on keskittynyt teknologiansa testaamiseen ja sen toimivuuden varmistamiseen Lapin arktisissa olosuhteissa, minkä ansioista sen tuotteilla on ainutlaatuinen kilpailuetu muihin itseohjautuviin ratkaisuihin verrattuna. On selvää, että kaupalliseen toimintaan soveltuakseen itseohjautuvien ajoneuvojen pitää toimia monenlaisissa sääolosuhteissa. - Tavoitteenamme on kehittää näitä ajoneuvoja osaksi jokapäiväistä kuljetuspalveluketjua. Itseohjautuvista ajoneuvoista ei tule arkipäivää, ennen kuin teknologian toimivuus on varmistettu kaikissa ilmasto-olosuhteissa", sanoo Sensible 4:n toimitusjohtaja Harri Santamala.

Sensible 4 on erikoistunut itseohjautuvien ajoneuvojen järjestelmiin ja pyrkii yhteistyöhön johtavien autoteollisuuden OEM-valmistajien ja niiden alihankkijoiden kanssa. Yrityksen ohjelmisto soveltuu käytettäväksi kaikentyyppisissä itseohjautuvissa ajoneuvoissa pikkuautoista täysikokoisiin busseihin. Osana kotikaupungissaan Espoossa käynnissä olevaa pilottiohjelmaansa Sensible 4 tarjoaa parhaillaan kaikille halukkaille mahdollisuuden päästä itseohjautuvan ajoneuvon kyytiin. Tulokset puhuvat puolestaan: järjestelmä toimii kaikissa oloissa!

MUJI tarjoaa miellyttävää elämää. Jokapäiväisten tuotteiden lisäksi se tarkoittaa myös erilaisten yhteisöiden kohtaamiin haasteisiin vastaamista. Kehittynyt itseohjautuva ajoneuvoteknologia voi tarjota ratkaisuja haja-asutusalueiden laskevasta syntyvyydestä ja väestön ikääntymisestä aiheutuviin ongelmiin. Itseohjautuva Gacha-bussi on suunniteltu toimimaan kaikissa sääolosuhteissa ja palvelemaan koko yhteisöä. Tämä perusajatus sopii hyvin yhteen MUJIn toimintafilosofian kanssa, mikä johti yhteistyön aloittamiseen Sensible 4:n kanssa vuonna 2017. Suunnittelun lähtökohtana ovat olleet käyttäjät. Erityistä huomiota ansaitsee ajoneuvon miellyttävä muotoilu – jossa kumpikaan pää ei ole keula tai perä – LED-valovyö, johon kuuluvat sekä ajovalot että viestinäyttö, ja ajoneuvon pyöristettyjä muotoja mukailevat istuimet.

Gacha-bussin teknisiä tietoja:

  • Mitat: 4,5 x 2,4 x 2,8 m (pituus x leveys x korkeus)
  • Kapasiteetti: 10 istumapaikkaa, 6 seisomapaikkaa
  • Huippunopeus: 40 km/h itseohjautuvana
  • Voimalinja: nelivetoinen, sähköllä toimiva
  • Toimintasäde: 100+ km
  • Pikalataus, mahdollisuus langattomaan lataukseen
  • Sensorijärjestelmä: 4 LIDAR, 8 tutkaa, 360 asteen kamera, tarkkuus-GPS, inertia-yksikkö, ohjaus 4GLTE/5G-yhteyden avulla.

Gacha-bussiprojektin aikataulu:

  • Maaliskuu 2019: robottibussin prototyyppi esitellään yleisölle Suomessa (pääkaupunkiseudulla)
  • Vuoden 2019 alkupuolisko: Koeajot alkavat kolmessa kaupungissa Suomessa

Suomen kasvukäytävä mahdollistamassa

Suomen kasvukäytävä –verkosto on mukana kehittämässä robottibussia aIGO –pilottihankkeen kautta. Hankkeessa on testattu ja kehitetty suomalaista automaatiobussin prototyyppiä, eli robottibussia, täydentämään asemaseutujen sujuvia ja älykkäitä matkaketjuja. Automaattisella bussiliikenteellä voidaan tihentää vuorovälejä hiljaisilla alueilla ja samalla nostaa palvelutasoa. Robottibussia on testattu aidoissa ympäristöissä mm. Vantaalla, Hämeenlinnassa ja Espoossa.

aIGO – pilottihanketta rahoittaa Suomen kasvukäytävä –verkosto AIKO-rahoituksella (alueelliset innovatiiviset kokeilut). Rahoitusinstrumenttia hallinnoi Uudenmaan liitto. AIKO – rahoitus sisältyy valtion ja Suomen kasvukäytävä –verkoston väliseen kasvusopimukseen.

- Tämä on jälleen loistava osoitus suomalaisesta osaamisesta! Lisäksi huomioitavaa on miten Suomen kasvukäytävä –verkoston kaupungit ovat mahdollistaneet robottibussin testaukset aidoissa ympäristöissä ja joista mukana olevat yritykset, erityisesti Sensible4 Oy sekä korkeakoulut saavat vahvoja referenssejä globaaleille markkinoille.

aIGO – pilotti hankke on myös loistava esimerkki yhteiskehittämisestä jossa mukana ovat käyttäjät, julkinen ja yksityinen sektori sekä tutkimuslaitokset ja korkeakoulut. Sensible4 Oy on vahvistaa suomalaista liikennealan edelläkävijyyttä toteavat Anne Horila sekä Outi Myllymaa yhteistuumin Suomen kasvukäytävä –verkostosta.

- Japanilaisen MUJI.n pääjohtaja Maasaki Kanai kävi tutustumassa Suomessa noin vuosi sitten ja ihastuivat suomalaisten kykyyn tehdä public – private yhteistyötä. Toinen keskeinen kiinnostuksen kohde oli Sensible4 Oy.n toimitusjohtaja, Harri Santamalan luotsaamaan hyvän kehittämistiimin toimintatapa joka lisäksi osallistaa käyttäjät, kehittäjät, sekä tutkijat laajaan yhteistyöhön. Myös suomalaiset arvot sekä maailman onnellisemmaksi kansaksi rankattu maa herättää suurta kiinnostusta pääjohtaja Maasaki Kanaissa, lisää Anne Horila.

Fakta:

  • aIGO-pilottihankkeessa mukana ovat Espoon, Vantaan ja Hämeenlinnan kaupungit, korkeakouluja mm. HAMK, Metropolia, LAMK, Tampereen Teknillinen yliopisto sekä useita yrityksiä kuten Sensible 4, Hybria, EIKU Design, Kyyti ja GIM.
  • Suomen Kasvukäytävä –verkostossa on mukana 20 kaupunkia/kuntaa, neljä kauppakamaria, kolme maakuntaliitto, Suomen Yrittäjät sekä tiiviissä yhteistyössä neljä ministeriötä (TEM, LVM, OKM, YM).

Lisätietoja robottibussista ja MUJI yhteistyöstä:

 

 

Harri Santamala, CEO, harri.santamala@sensible4.fi, p. +358 40 334 1516

Lisätietoja aIGO – pilottihankkeesta sekä Suomen kasvukäytävä –verkostotyöstä:
Anne Horila, verkoston johtaja, +358 50 301 1679, anne.horila@hameenlinna.fi
Outi Myllymaa, viestintä- ja kehittämisasiantuntija, outi.myllymaa@hameenlinna.fi