• Suomi
  • English
  • Русский
  • Svenska

Historia

Maakunnan kehittämistyö on alkanut virallisesti jo vuonna 1925 Hämeen heimoliiton perustamisella.

Vuonna 1951 perustettiin Etelä-Hämeen maakuntaliitto ja vuonna 1952 Kanta-Hämeen aluesuunnitteluyhdistys ry, jota voidaan pitää Hämeen liiton alkusoluna. Aluesuunnitteluyhdistyksen jatkajaksi perustettiin vuonna 1967 Kanta-Hämeen Seutukaavaliitto.

Vuonna 1990 maakunnan kunnat päättivät perustaa monitoimialaisen kuntainliiton yhdistämällä Hämeen maakuntaliiton ja Kanta-Hämeen seutukaavaliiton. Näin syntyi nykyinen Hämeen liitto, jonka ensimmäinen liittovaltuuston kokous pidettiin 10.12.1990. Varsinainen toiminta maakunnan edunvalvojana alkoi 1.1.1991.

Kesäyliopisto on osa Hämeen liittoa. Ajatus Hämeen omasta kesäyliopistosta nousi esiin jo yli kolme vuosikymmentä sitten. Maakunta havahtui yliopistollisen opetuksen puutteeseen ja päätti kuntien yhteisin voimin täydentää palvelutarjontaa.