• Suomi
  • English
  • Русский
  • Svenska

Kulttuuriympäristön käsitteitä

Yleisiä käsitteitä

Kulttuuriperintö

Kulttuuriperintö tarkoittaa ihmisen toiminnan vaikutuksesta syntynyttä henkistä ja aineellista perintöä. Kulttuuriympäristö on sen aineellinen osa.

Vuosituhannen vaihteessa voimaan tulleen uuden perustuslain mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.

Kulttuuriympäristö

Kulttuuriympäristössä ihmisen toiminnan jäljet näkyvät. Kulttuuriympäristö on aina syntynyt ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta. Se on ihmisen rakentamalla, käyttämällä ja viljelemällä muuttamaa ympäristöä. Siihen kuuluvat historia, muinaisjäännökset, rakennukset ja kulttuurimaisema.

Kulttuuriympäristön arvo perustuu sen ajalliseen ja alueelliseen kerrostuneisuuteen, joka ilmentää kulttuurin vaiheita sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen muutoksia.

Kansainväliset sopimukset

Kansainväliset kulttuuriympäristöä koskevat sopimukset ja suositukset ovat ohjelmallisia julistuksia, jotka linjaavat kansallista suojelupolitiikkaa ja restauroinnin eettisiä tavoitteita, mutta eivät sisällä yksilöityjä suojelutavoitteita. Sopimukset koskevat niin historiallisia kaupunkeja, rakennusmuistomerkkejä, uudemman arkkitehtuurin saavutuksia, arkeologista ja vedenalaista kulttuuriperintöä kuin puistoja.

UNESCOn maailmanperintökohteet

Yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemiseksi on Unescon vuonna 1972 hyväksymä kansainvälinen sopimus. Sopimuksen tavoitteena on eri kansakuntien ainutlaatuisen perinnön arvostuksen lisääminen ja sitä koskevan tiedon levittäminen.

Maailmanperintöluetteloon pääseminen edellyttää kulttuuriperintökohteelta, että se on inhimillisen luovuuden mestariteos tai poikkeuksellisen merkittävä todiste olemassa olevasta tai jo hävinneestä kulttuurista. Kohde voi olla merkittävää historiallista aikakautta edustava rakennustyyppi tai kuvastaa tietyn kulttuurin perinteistä asutusta. Se voi myös liittyä tapahtumiin, eläviin perinteisiin, aatteisiin, uskontoihin ja uskomuksiin tai taiteellisiin ja kirjallisiin teoksiin.

Luonnonperintökohde voi kertoa maapallon historian tärkeästä kehitysvaiheesta tai olla esimerkki käynnissä olevasta ekologisesta tai biologisesta muutoksesta. Se voi edustaa poikkeuksellisen kaunista maisemaa tai olla uhanalaisen eläinlajin tyyssija.

Suomessa on tällä hetkellä viisi maailmanperintökohdetta (Suomenlinna, Vanha Rauma, Petäjäveden vanha kirkko, Verlan puuhiomo ja pahvitehdas Jaalassa sekä pronssikautinen Sammallahdenmäki Lapin kunnassa). Maailmanperintöluettelo karttuu vuosittain.

Kansallinen kaupunkipuisto

Maankäyttö- ja rakennuslakiin sisältyvät säännökset kansallisista kaupunkipuistoista kansallisesti merkittävien, kaupunkiseuduilla sijaitsevien laajojen puisto-, virkistys- ja viheraluekokonaisuuksien säilyttämisen turvaamiseksi ja hoidon edistämiseksi.

Aloitteen kaupunkipuiston perustamisesta tekee kunta, joka valmistelee asiaa yhdessä alueellisen ympäristökeskuksen kanssa. Puiston perustamisesta päättää ympäristöministeriö.

Maiseman käsitteitä

Maisema

Maisema on kokonaisuus, joka muodostuu geomorfologisista, ekologisista sekä kulttuurihistoriallisista tekijöistä sekä niiden vuorovaikutussuhteista. Maisema on luonnonlakien mukaan toimiva, elävä ja kehittyvä dynaaminen kokonaisuus.

Maisema -käsitteeseen liittyy myös ihmisen mielikuvia ja henkisiä sekä esteettisiä käsityksiä. Useimmat suomalaiset maisemasta puhuessaan tarkoittanevat näköalaa tai maisemakuvaa, maiseman silmin havaittavaa ilmiasua (vrt. "sielunmaisema, kaunis maisema").

Maisema-alue

Maisema-alue on fyysinen kokonaisuus, joka yhden tai useamman perustekijän osalta on yhtenäinen ja toimii yhtenäisenä (vrt. esim. vesistöalue) Luonnonsuojelulaissa käsite on otettu käyttöön tarkoittamaan laissa säädetyllä tavalla perustettavaa aluetta, jolla kulttuurimaiseman piirteitä suojellaan ja hoidetaan.

Kulttuurimaisema

Kulttuurimaisema on ihmisen käyttämä, hoitama, muuttama tai rakentama fyysinen ympäristö, jonka maisemakuvassa on näkyvissä em. toiminnan jälkiä. Käsite ei sisällä arvovarausta. Yleisesti kulttuurimaisemaan kuitenkin liitetään positiivinen arvovaraus - esim. viljelylaakso.

Kulttuurimaisemassa näkyy, miten ihmisen toiminta on sopeutunut ja käyttänyt hyödyksi luonnon elementtejä, maaperää, topografiaa ja ilmastoa.

Luonnonmaisema

Luonnonmaisema on alue, johon ihminen ei ole vaikuttanut. Käytännössä luonnonmaisemaa ei Suomessa juuri ole ja käsite onkin puhekielessä laajentunut tarkoittamaan yleensä metsä- ja järvialueita ja muita rakentamattomia alueita.

Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue

Valtioneuvosto teki vuonna 1995 periaatepäätöksen valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista. Päätöksen pohjana on maisema-aluetyöryhmän mietintö "Arvokkaat maisema-alueet", osat I ja II (66/1992).

Alueita on 156. Niiden rajat ovat suuntaa antavia.

Maakunnallisesti arvokas maisema-alue

Maisematyöryhmän mietinnössä (66/1992) Arvokkaat maisema-alueet esitettiin myös 171 maakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Mietinnön inventointien jälkeen on eri puolilla Suomea tehty täydentäviä maakunnallisia maisemaselvityksiä, joista saa tietoa maakuntien liitoista.

Arvokkaat (kulttuuri)maisemakokonaisuudet ovat yleensä laajoja, moniakin neliökilometrejä kattavia viljelysmaisemia, esimerkiksi jokilaakso-, ranta- tai vaaraviljelyksiä reunametsineen ja vesistöineen asumuksineen. Ne ovat maakunnallisesti tai paikallisesti omaleimaisia ja antavat kuvan maakunnan erikoislaadusta, luonnonoloista ja kulttuurihistoriasta.

Kansallismaisema

Historiallisesti kansallismaisema-käsite kytkeytyy 1800-luvun alkupuolella, romantiikan kaudella, kirjallisuudessa ja kuvataiteissa vallinneisiin ilmiöihin. Käsitteellä kansallismaisema on tunnepohjainen sisältö ja voimakas symboliarvo. Siihen liittyy myös korkeita identiteettiarvoja ja siten kansallismaisemat ovat tärkeä osa kansallista kulttuuriamme.

Ympäristöministeriön julkaisuun Kansallismaisemat (1993) on valittu alueet, joilla ilmenevät maamme eri osien edustavimmat luonnon- ja kulttuuripiirteet sekä tärkeimpien perinteisten elinkeinojen maankäyttötavat ja niiden vaikutus maamme maisemakuvan muotoutumiseen. Kansallismaisemien merkitys käytännössä perustuu paljolti yhteisesti hyväksyttäviin käsityksiin niiden vaalimisen tärkeydestä. Kansallismaisemia ei ole rajattu kartoille alueina, koska niillä ei ole juridista asemaa viranomaistoimenpiteiden pohjana. Julkaisua ei ole tarkoitus tarkistaa eikä täydentää uusilla kohteilla.

Maisemanähtävyys

Maisemanähtävyydet ovat maisemallisesti ainutlaatuisia, hyvin tunnettuja alueita. Niiden arvo voi perustua luonnonpiirteisiin, mutta samalla niillä on voimakas kulttuurihistoriallinen tausta. Tyypillisiä maisemanähtävyyksiä ovat esim. Aulanko, Punkaharju ja Koli.

Luonnonsuojelulain mukainen maisema-alue

Luonnonsuojelulain nojalla voidaan perustaa maisema-alue (LSL 35§) luonnon- tai kulttuurimaiseman kauneuden, historiallisten ominaispiirteiden tai siihen liittyvien muiden erityisarvojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi. Ympäristöministeriö päättää valtakunnallisesta maisema-alueesta. Maakunnallisen alueen perustamisen päättää ympäristökeskus maakunnan liiton esityksestä. Perustettava maisema-alue voi olla osa valtakunnallisesti arvokkaasta alueesta tai ulottua arvokkaaksi luokitellun alueen ulkopuolelle.

Tähän mennessä on perustettu yksi maisema-alue (Suomusjärven vienalaiskylien alue)

Perinnemaisema

Perinnemaisemaksi kutsutaan perinteisten elinkeinojen ja maankäyttötapojen muovaamaa maisemaa. Perinnemaisemat jaetaan kahteen tyyppiin, rakennettuihin perinnemaisemiin ja perinnebiotooppeihin.

Perinnemaisema on perinnebiotooppia laajempi käsite, johon voi kuulua mm. sellaisia laidunnettuja, perinteisen näköisiä alueita, joilta ei välttämättä ole löytynyt arvokasta kasvillisuutta. Ne ovat kuitenkin historiallisesti tai maisemakuvallisesti arvokkaita. Perinnemaisemia ovat erityyppiset niityt, kedot, kaskimetsät, hakamaat, nummet ja perinteisesti viljellyt ja hoidetut maatilat. Perinnemaisemiin kuuluvat niiden käyttöön liittyvät rakenteet ja rakennelmat, aidat ja ladot. Monet kiinteiden muinaisjäännösten alueet ovat osa perinnemaisemaa.

Rakennettu perinnemaisema

Rakennettuja perinnemaisemia ovat mm. historialliset rakennukset ympäristöineen kuten vanhat talonpoikaiset pihapiirit ja kartanot puistoineen. Niihin kuuluvat myös vanhat teollisuusalueet tai vanhat liikenneväylät rakenteineen ja maisemineen. Myös muinaisjäännökset luokitellaan rakennettuihin perinnemaisemiin.

Perinnebiotooppi

Perinnebiotooppeja ovat kulttuurivaikutteiset luontotyypit, joilla on arvokasta, uhanalaista kasvillisuutta. Niitä ovat esim. kuivat ja kosteat niityt, hakamaat ja metsälaitumet. Perinnebiotooppi on tarkasti rajattu käsite. Perinnebiotooppialueella on aina arvokasta kasvillisuutta.

Suomen ympäristökeskuksen perinnemaisemainventoinnin mukaan Suomessa oli inventoinnin päättyessä 3694 arvokasta perinnebiotooppia. Perinnebiotoopit on jaoteltu valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti arvokkaisiin kohteisiin. Tietoa arvokkaista perinnebiotoopeista löytyy alueellisten ympäristökeskusten julkaisusarjoista.

Puhekielessä perinnemaisema- ja perinnebiotooppi- käsitteet ovat muodostuneet käytännössä synonyymeiksi, mikä aiheuttaa sekaannusta.

Rakennetun ympäristön käsitteitä

Rakennettu ympäristö

Rakennettua ympäristöä on kaikki rakentamalla syntynyt ympäristö: yhdyskuntarakenne, rakennukset ja niiden ympäristöt, tekniset rakenteet kuten kadut, tiet, sillat, kanavat, satamat. Rakennetun ympäristön kehittämistä ja muutoksia säädellään kaavoituksella.

Rakennettu kulttuuriympäristö

Rakennettu kulttuuriympäristö on kokonaisuus, joka muodostuu yhdyskuntarakenteesta, rakennuksista sisä- ja ulkotiloineen, pihoista ja puistoista, teknisistä rakenteista kuten kadut, tiet, sillat, kanavat sekä muista ihmisen rakentamista kohteista ympäristössä.

Rakennusperintö

Rakennusperintö on edellisten sukupolvien aikana syntynyttä rakennettua ympäristöä, jonka vaaliminen, hoito ja säilyttäminen myös tuleville polville on tavoitteena.

Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö

Yleiskäsitteenä valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö tarkoittaa aluetta tai kohdetta, joka on määritelty koko valtakunnan kannalta merkittäväksi.

Valtioneuvoston valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita koskevassa päätöksessä mainitulla viranomaisten laatimalla, ajantasaisella kulttuuriympäristöä koskevalla inventoinnilla tarkoitetaan Museoviraston ja ympäristöministeriön 1993 julkaisemaa luetteloa "Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt". Tiedosto on nykyään osin vanhentunut. Museovirasto uudistaa luettelon tiedot ajan tasalle.

Maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö

Maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö sisältää maakunnallisesti tärkeiksi katsottuja ominaispiirteitä ja arvoa. Maakunnallisten rakennuskulttuuriselvitysten teosta vastaa yleensä maakunnan liitto, yhteistyössä Museoviraston, maakuntamuseon, alueellisen ympäristökeskuksen ja alueen muiden asiantuntijoiden kanssa. Maakunnalliset selvitykset tehdään yleensä seutu/maakuntakkavoitusta varten.

Rakennusmuistomerkki

Rakennusmuistomerkit ovat osa rakennusperintöä. Sellaisina pidetään sekä julkisessa että yksityisessä omistuksessa olevia kohteita, joilla on erityistä merkitystä historiansa, identiteetti- ja symboliarvonsa tai laatunsa vuoksi.

Museotie

Museotie on tiehallinnon alaisen Tiemuseon toimintaan liittyvä käsite. Tiehallinto on valinnut säilytettäviksi 56 museotietä ja -siltaa tallentaakseen tieliikenteen kehitystä valottavia erityispiirteitä.

Historiallinen puisto tai puutarha

Historiallinen puutarha on rakennus- ja puutarhakulttuurin luomus, jolla on yleistä historiallista ja taiteellista merkitystä. Se on arkkitehtoninen sommitelma, jonka olennaisen osan muodostaa elävä, muuttuva kasvillisuus. Nimitystä 'historiallinen puutarha' voidaan yhtä hyvin soveltaa pieniin puutarhoihin ja laajoihin puistoihin, olivatpa ne tyylipiirteiltään muoto- tai maisemapuutarhoja. Historialliseksi puutarhaksi on katsottava myös rakennusta erottamattomasti täydentävä puutarha.

Historiallinen puisto tai puutarha on osa rakennettua kulttuuriympäristöä, jossa on sekä maisemaan että kasvillisuuteen kuuluvia aiheita.

Arkeologisen perinnön käsitteitä

Kiinteä muinaisjäännös = muinaisjäännös

Kiinteä muinaisjäännös -termi tulee muinaismuistolaista. Laissa käytetään sekä kiinteä muinaisjäännös että muinaisjäännös -termiä tarkoittamaan samaa asiaa. Kiinteät muinaisjäännökset ovat maisemassa tai maaperässä säilyneitä rakenteita ja kerrostumia, jotka ovat syntyneet paikalla kauan sitten eläneiden ihmisten toiminnasta. Kiinteät muinaisjäännökset ovat usein maastossa silmin havaittavissa ja selvästi erottuvia, kuten hautaröykkiöt, uhrikivet, linnavuoret, jätinkirkot, jatulintarhat, puolustuslaitteet.

Toisena ryhmänä ovat maanalaiset kiinteät muinaisjäännökset kuten asuin- ja työpaikat, ruumishaudat. Kiinteät muinaisjäännökset ovat muinaismuistolain rauhoittamia.

Esihistoriallisen ajan muinaisjäännös

Esihistoriallisen ajan muinaisjäännökset ovat ajanjaksolta, jolta ei tunneta kirjallisia lähteitä ja jonka asutusta ja oloja koskevat käsitykset perustuvat arkeologian menetelmillä saatuihin tutkimustuloksiin. Esihistoriallinen aika jaetaan kolmeen pääjaksoon, kivikauteen, pronssikauteen ja rautakauteen.

Historiallisen ajan muinaisjäännös

Historiallisen ajan muinaisjäännöksillä tarkoitetaan keskiaikaisia ja sitä nuorempia muinaisjäännöksiä. Jäännökset ajoittuvat 1200-luvulta 1900-luvun alkuun. Kohteita voi olla hyvin monenlaisia, esimerkiksi autioituneet keskiaikaiset kylänpaikat, kaupunkien arkeologiset kerrostumat, tervahaudat ja muut maaseudun elinkeinohistorialliset jäännökset sekä käytöstä poistuneet masuunit, tiet, hautausmaat ja ensimmäisen maailmansodan linnoituslaitteet. Historiallisen aja muinaisjäännöksille ei ole määritelty vähimmäisikää, vaan kohteen muinaisjäännösluonne ratkaistaan tyyppi- ja tapauskohtaisesti.

Muinaisjäännösten luokitus

Muinaismuistolain mukaan kaikki muinaisjäännökset ovat automaattisesti suojeltuja ilman mitään eri päätöstä tai toimenpidettä. Käytännössä ne eivät kaikki ole kuitenkaan samanarvoisia: jo suurimmaksi osaksi tuhoutunutta muinaisjäännöstä ei ole aihetta pitää ikuisesti rauhoitettuna. Tutkimuksissa voidaan saada hyvinkin arvokasta tietoa, mutta riittävien kaivausten jälkeen voidaan rauhoitus purkaa. Sen sijaan jokin hyvin säilynyt kohde voidaan tutkimusten jälkeen entisöidä ja pitää jatkuvasti rauhoitettuna. Se, että jollakin paikalla on suoritettu tutkimuksia ei merkitse sitä, että rauhoitus olisi lakannut.

Arvonsa perusteella esihistorialliset muinaisjäännökset jaetaan kolmeen luokkaan:

Luokka I: Kohteet katsotaan valtakunnallisiksi muistomerkeiksi, jotka ovat niin arvokkaita, että niiden säilyminen on turvattava kaikissa olosuhteissa. Vaikka ne tutkittaisiinkin, ne pyritään entisöimään.

Luokka II: Kohteiden arvoa ei voida selvittää ilman tarkempia tutkimuksia. Tutkimustulosten perusteella ne siirretään joko I luokkaan tai III luokkaan.

Luokka III: Kohteet, joita riittävästi tutkittuina tai kokonaan hävinneinä ei ole enää tarpeen pitää rauhoitettuina.

Luokituksen tekee Museovirasto kunkin kohteen kohdalta erikseen. Luokitukseen vaikuttavat kohteen tieteellisen arvon lisäksi kohteen kunto, ympäristö jne. I luokkaan sisältyvät edustavimmat ja harvinaiset kohteet sekä sellaiset kohteet, joilla voi katsoa olevan nähtävyysarvoa. Siihen pyritään myös valitsemaan muinaisjäännöksiä siten, että ne antavat läpileikkauksen kaikenlaisista eri tahoilla maatamme olevista muinaisjäännöksistä.

Irtaimet muinaisesineet

Muinaismuistolaki suojaa kiinteiden muinaisjäännösten lisäksi myös irtaimet muinaisesineet. Niitä ovat maasta löydetyt rahat, aseet, työkalut, koristeet, astiat, kulkuvälineet tai muut sellaiset esineet, joiden omistajaa ei tiedetä ja joita voidaan olettaa vähintään sata vuotta vanhoiksi. Irtaimet muinaisesineet on viipymättä toimitettava Museovirastolle sellaisenaan puhdistamattomana löytöpaikkaa sekä löytöön liittyviä olosuhteita koskevine tarkkoine tietoineen.

Irtolöytö on satunnaisesta yhteydestä peräisin oleva irtain muinaisesine. Sitä ei siis ole löydetty esihistoriallisesta kontekstista, kuten esimerkiksi kivikautiselta asuinpaikalta.