Marjahatun päiväkoti sai taidelahjan

Kettukin taideryhmän Nea Hakkarainen, 15v. suunnitteli ja toteutti taidelahjan Marjahattujen päiväkotiin Hattulaan. Nea valitsi lahjan saajaksi päiväkodin, jotta teos toisi iloa ja hyvää mieltä lasten arkeen. Yhteisötaideteoksen materiaaleja ja luonnetta mietittiin tutustumiskäynnillä päiväkodissa. Paikaksi valikoitui ulkoilupihan leikkipaikka ja lasten ehdotuksesta teos on värikäs ja siinä on yllättäviä ja liikutettavia yksityiskohtia. ”Toivottavasti lapset ja hoitajat pitävät siitä, jännittää kyllä kovasti kuulla heidän mielipiteensä teoksesta”, sanoi Nea.

”Me Marjahattulaiset olemme iloisia, kun meidän yksikkömme valittiin taidelahjoituksen kohteeksi. On hienoa saada lapsia osallistava teos piha-alueelle, jossa myös perheet pääsevät ihastelemaan ja kokeilemaan sitä. Loistavaa, että saamme Marjahatun päiväkodin pihalle uudenlaisen ja värikkään oppimisympäristön taidelahjan avulla. Suuret kiitos Nealle tästä työstä.” kertoo Hattulan varhaiskasvatuksen palveluesimies Sari Sahlman.

Teoksen suunnittelua ja toteutusta ohjasi helsinkiläinen kuvanveistäjä Pia Männikkö ja työstössä auttoi yhteisöpedagogi-opiskelija Emili Männistö. Juhlallinen taideteoksen julkistus järjestetään perjantaina 16.6.2017 klo 10:00 Marjahattujen päiväkodissa osoitteessa Merventie 10, 13720 Parola.

Kettuki ry ja Kiipulan ammattiopisto toteuttavat Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden kunniaksi yhteisen Lahjakas Suomi -hankkeen. Lahjakas Suomi -hankkeessa erityistä tukea tarvitsevat lahjakkaat lapset ja nuoret tekevät taideteoksia ja lahjoittavat ne heille merkityksellisille ihmisille tai yhteisöille Hämeessä. Lahjojen antaminen on hyvä tapa kiittää itselle tärkeitä toimijoita Suomen juhlavuonna.

Hankkeen päätoteuttajat ovat Kettuki ry ja Kiipulan ammattiopisto. Hämeen liitto on rahoittanut hanketta. Lahjakas Suomi -hanke on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017.

Kettuki ry tukee kehitysvammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taidetoimintaa ja toimii erityistaidetoiminnan kentän edunvalvojana sekä asiantuntijaverkostona. Kiipulan ammattiopisto on ammatillinen erityisoppilaitos. Kiipulassa opiskellaan työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin. Ammattiopisto järjestää myös aikuiskoulutusta sekä erilaisia lyhytkursseja.

Lisätietoa ja kontaktitiedot hankkeen osallistujille:

Projektipäällikkö Sirpa Haapaoja 040 5308416, sirpa.haapaoja@kettuki.fi

Nettisivu: http://kettuki.fi/taidetoiminta/projektit sekä http://www.kiipula.fi/kehittaminen

Facebook: https://www.facebook.com/Lahjakas.Suomi/

Suomi 100 –nettisivu: http://suomifinland100.fi/…/hanke-153209-lahjakas-suomi-ta…/

Kuvia lehdistökäyttöön: http://kettuki.fi/kettuki-ry/media