SEPPELEKIITOKSET

Seppeletalkoot saatiin päätökseen kauniisti ja arvokkaasti, on kiitoksen aika.

Mukana oli 163 paikkakuntaa ja yli 40 000 sankarivainajaa sai seppeleen Itsenäisyyspäivänä Suomen täyttäessä 100 vuotta.

Hanke sai siivet - leviten ympäri maan. Tuhannet ja tuhannet käsiparit olivat sitomassa seppeleitä. Oli ilo nähdä, että nuoret ja vanhat touhusivat yhdessä iloisin mielin yhteisen asian eteen.

Monelle tuli muistoja nieleen, kipeitäkin ja niistä kerrottiin. Seppeletalkoot oli tapahtuma joka yhdisti meitä Suomalaisia. Esiin tuli myöskin aito isänmaanrakkaus ja menneiden sukupolvien kunnioitus.

Haluamme sydämmellisesti KIITTÄÄ jokaista talkoolaista, annoitte kauniin lahjan 100 vuotiaalle Suomelle.


Seppeltalkoiden "isä"
Esa Jaatinen

Kanta-Hämeen Sotaveteraanipiiri ry         
Pertti von Herzen