Hämeen liitto hakee MAAKUNNAN KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖÄ

Hämeen liitto on Kanta-Hämeen 11 kunnan muodostama kuntayhtymä ja aktiivinen alueensa kehittäjä, jonka ydintehtäviä ovat edunvalvonta, maakuntakaavoitus ja maakunnan kehittäminen. Hämeen liitto toimii maakunta- ja sote-uudistusta valmistelevan Oma Häme -hankkeen kotipesänä. Osana Hämeen liittoa toimii myös Hämeen kesäyliopisto. Toimipaikkamme sijaitsee Hämeenlinnassa. Lisätietoja Hämeen liitosta löydät osoitteesta: www.hameenliitto.fi/

Haemme Hämeen liittoon

MAAKUNNAN KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖÄ

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Kehittämispäällikön tehtävä sisältää vaativia maakunnan kehittämiseen, kansalliseen ja EU-ohjelmatyöhön sekä yhteistyöverkostoihin liittyviä tehtäviä. Päätavoitteena on Hämeen maakunnan elinvoiman edistäminen. Keskeisiä kehittämispäällikön tehtäviä ovat mm. maakuntasuunnitelman ja -ohjelman valmistelutyöhön osallistuminen, maakuntaohjelman ja toimeenpanosuunnitelman toteuttamiseen osallistuminen sekä kansallisen ja EU-aluepolitiikan koordinointi, toimeenpano ja seuranta maakunnassa.  Kehittämispäällikkö toimii myös maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) pääsihteerinä ja MYR:n sihteeristön puheenjohtajana. Tehtävä edellyttää hyvää yhteistyötä kuntien, valtion viranomaisten ja kehittäjäorganisaatioiden kanssa

Lisäksi kehittämispäällikkö toimii kehittämisjohtajan viransijaisena nykyisen kehittämisjohtajan toimiessa maakuntauudistuksen muutosjohtajana. Vs. kehittämisjohtajan vastuulla on Elinvoima-vastuualueen johtaminen ja esimiehenä toimiminen.

Tehtävään valittavalta henkilöltä edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä useamman vuoden kokemusta aluekehittämisestä ja EU-ohjelmatyöstä. Lisäksi valinnassa painotetaan verkostomaista työotetta ja esimieskokemusta. Tehtävässä menestyminen edellyttää hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä proaktiivista ja kehittämishakuista työotetta.

Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:in mukaisesti. Tehtävän täytössä sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Lähetä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen 07.10.2018 mennessä www.personnel.fi sivujen kautta. Lisätietoja tehtävästä antavat: Personnel Group, Tuija Pulkkinen, puh. 03 3138 0488 sekä maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen, puh. 050 572 0945.