FI

Häme Goes for Growth

Päivitetty

Hämeen liitto pyrkii tämän hankkeen kautta tunnistamaan maakunnan suurten veturiyritysten tarpeet, kasvun esteet ja pullonkaulat. Hankkeessa kootaan julkisten toimijoiden voimat näiden esteiden poistamiseksi tai lieventämiseksi. Tavoitteena on saada maakunnassa elinkeinoelämän rajapinnassa toimivien organisaatioiden työvälineet ja vaikuttamisen voimavarat yritysten muodostamien ekosysteemien käyttöön. Hankkeen kautta luodaan mahdollisimman helppoja toimintamalleja ja jatkuvaa vuoropuhelua toimijoiden välille.

Toteutusaika1.3.2021-31.3.2022
Kokonaisbudjetti114 200 €
RahoitusAlueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -määräraha / TEM ja Hämeen liitto

Hankkeessa tehty työ kytkeytyi erityisesti maakunnalliseen ja kansalliseen elvytyspolitiikkaan ja hanke organisoidaankin osaksi Hämeen liiton toimintaa ja elvytystoimenpiteiden toteutumisen edistämistä maakunnassa. Hanke kytkeytyy myös osaksi liiton tekemää edunvalvontatyötä veturiyritysten tarpeiden mukaan.

Tavoitteena oli saada aikaan toimivia kehittämisen ja innovaatiotoiminnan ekosysteemejä, joissa maakunnan veturiyritysten ja alueen julkisten ja järjestötoimijoiden vahvuudet ja paras osaaminen hyödynnetään maakunnan yhteisessä kehittämisessä. Yhteistyötä ja verkostotoimintaa tehdään luonnollisesti myös yli maakuntarajojen. Samalla avataan väyliä ja luodaan kontakteja, joiden avulla liitytään EU-tason innovaatioekosysteemeihin.

Innovaatioekosysteemin rakentaminen kytkeytyy sujuvasti ja tarkoituksenmukaisesti käynnissä olevaan Vihreän kasvun Häme –maakuntaohjelman valmisteluun ja sen aikana päivitettävään Kanta-Hämeen älykkään erikoistumisen strategiaan (RIS3). Myös vastaperustetun Hämeen Tiedeverkoston toiminta ja Häme Goes Global –hankkeessa toteutettavat kansainvälistymistä edistävät toimenpiteet linkittyvät vahvasti tähän kokonaisuuteen. Eri toimenpiteiden kytkeminen tällä tavoin toisiinsa jäsentää yhdessä tehtävää kehittämistä, vähentää päällekkäisyyttä, ja lisää merkittävästi maakunnan TKI-panostuksia ja rahoitusta.

Innovaatioekosysteemin rakentaminen jakautuu kahteen vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe toteutetaan vuoden 2021 aikana ja siten se ajoittuu EU-ohjelmakauden alkuun ja koronaelvytystukien kiivaimpaan hakuajankohtaan. Ensimmäinen vaihe keskittyy elvytyksen hengessä iskun vastaanottamisen jälkeiseen tilanteen kartoittamiseen, sekä uuden nousun vaatimaan pohjatyöhön. Toisen vaiheen jälleenrakentamistyö käynnistyy vuoden 2022 alusta alkaen.

Erityinen painoarvo hankkeen ensimmäisessä vaiheessa kohdistetaan julkisten toimijoiden ja yritysten rajapinnan vahvistamiseen. Ekosysteemiyhteistyö, ja erityisesti suurten yritysten kytkeminen alueiden kehittämiseen, on tähän asti ollut haastavaa maakunnan ja koko Suomen lisäksi myös muualla Euroopassa. Suurimpien yritysten vaikuttavuus alueen vetovoimalle ja kehitykselle on kuitenkin erittäin merkittävä. Kansalliset ja maakunnalliset veturiyritykset tarvitaan yhteiseen rakentamistyöhön pk-sektorin ohella.