Länsi-Suomi hakee vahvaa roolia seuraavaan hallitusohjelmaan – Teollisuus, turvallisuus ja päärata etusijalle

länsi-suomen maakuntien kartta, suomen menestys kasvaa lännessä
Länsi-Suomen maakuntien liitot esittävät seuraavaan hallitusohjelmaan konkreettisia toimia, joilla vahvistetaan koko Suomen kasvua, kilpailukykyä ja turvallisuutta. Yhteiset hallitusohjelmaesitykset on koottu viiden teeman alle, jotka koskevat innovaatioita ja teollisuuden uudistumista, kokonaisturvallisuutta ja kaksikäyttöteknologioita, globaalia saavutettavuutta ja kestäviä liikenneratkaisuja, osaamistaloutta sekä kumppanuuksia talouskasvun vauhdittajana.

Liitot esittävät valtion ja maakuntien yhteisen Länsi-Suomen teollisuuden kasvu- ja uudistumisohjelman laatimista sekä kansallisen osaamisklusteriohjelman perustamista elinkeinoelämän kasvun vauhdittamiseksi. Lisäksi hallitusohjelmaan haetaan lisärahoitusta puolustus- ja kaksikäyttöteknologioiden tutkimus- ja kehitystoimintaan, merkittäviä panostuksia pääradan, satamayhteyksien ja pääväylien kehittämiseen sekä korkeakoulutuksen aloituspaikkojen lisäämistä.

Tavoitteena on myös käynnistää valtion ja maakuntien välinen kasvusopimusmenettely, jolla alueiden kehittämistä voidaan toteuttaa pitkäjänteisesti, sanoo Etelä-Pohjanmaan maakuntajohtaja ja Länsi-Suomen maakuntien puheenjohtaja Heli Seppelvirta.

Taustalla on Länsi-Suomen vahva rooli kansantaloudessa. Maakunnat muodostavat merkittävän osan Suomen valmistavasta teollisuudesta ja puolustusteollisuudesta. Alueella tuotetaan lähes puolet maan sähköstä ja huomattava osa elintarvikkeista. Lisäksi puhtaan siirtymän investoinnit ovat voimakkaassa kasvussa.

Lännessä on monenlaisia tärkeitä teollisuuteen, tuotantoon ja osaamiseen liittyviä kyvykkyyksiä, jotka palvelevat Suomea. On erittäin tärkeää, että nämä kyvyt tunnistetaan ja niitä kehitetään sopimuksellisesti, sanoo Hämeen maakuntajohtaja Toni K. Laine.

Länsi-Suomi on Suomen talouden ja teollisuuden selkäranka. Kun täällä investoidaan ja kehitetään, vaikutukset näkyvät koko maassa, kiteyttää Heli Seppelvirta.

Länsi-Suomen allianssiin kuuluvat Etelä-Pohjanmaa, Kanta-Häme, Keski-Suomi, Pirkanmaa, Pohjanmaa ja Satakunta. Maakunnat ovat valmistelleet yhteiset hallitusohjelmaesitykset vuosille 2027–2031 ja käynnistäneet määrätietoisen edunvalvontatyön niiden toteuttamiseksi. Yhteisten tavoitteiden lisäksi kukin maakunta valmistelee omat tarkentavat hallitusohjelmatavoitteensa.

Lisätietoja:
Kanta-Häme: maakuntajohtaja Toni K. Laine, p. 050 463 7810
Etelä-Pohjanmaa: maakuntajohtaja Heli Seppelvirta, p. 040 5294 638