Kanta-Hämeen työttömyystilanne on heikentynyt hieman ja lomautukset ovat kaksinkertaistuneet vuoden takaisesta. Lomautetuista 80 prosenttia on miehiä.
Rakentamisen ja metalliteollisuuden kasvaneet lomautukset näkyvät merkittävästi Hämeenlinnan ja Forssan seuduilla. Riihimäen seudulla kasvu on ollut maltillista.
Kanta-Hämeen työttömyysaste oli syyskuussa 8,6 prosenttia, koko maassa luku oli 9,4 prosenttia. Työttömien määrä on hieman lisääntynyt niin maakunnassa kuin koko maassa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Hämeenlinnan seudun työttömyysprosentti oli 8,9, Forssan seudulla 9,2 ja Riihimäen seudulla 7,7. Kunnista korkein lukema oli Forssassa 11,7 prosenttia ja matalin Lopella 4,8 prosenttia.
Avoimien työpaikkojen määrä on laskenut edellisvuodesta jonkin verran, mutta erityisesti hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöiden kysyntä on edelleen runsasta.
Syksyn kestänyt väestönkasvu päättyi
Väestönkasvu oli kaikilla Kanta-Hämeen seuduilla negatiivinen. Heikon syntyvyyden takia luonnollinen väestönkehitys oli huomattavasti miinusmerkkinen, -91 henkilöä.
Luonnollinen väestönkehitys lasketaan siten, että kuukauden aikana syntyneiden määrästä vähennetään kuolleiden henkilöiden määrä. Syyskuussa Kanta-Hämeessä syntyi 81 uutta vauvaa, kuolleita henkilöitä oli 177.
Muuttoliike toi oman osansa väestömäärän vähenemiseen. Nettomuuttotappiota Kanta-Hämeeseen kertyi 185 henkilöä, eli muuttoliike pois Kanta-Hämeestä oli voimakasta. Maahanmuutto sen sijaan oli edelleen runsasta, nettomaahanmuuttoa kertyi 147 henkilöä.