FI

Julkaistu

Elinvoimakatsaus: Maaliskuun työllisyystilanne oli hyvä, mutta peräti 60 prosenttia työttömistä on miehiä

Työllisyystilanne on parantunut vuoden takaisesta

Kanta-Hämeen työttömyysaste oli maaliskuussa 8,7 %. Työllisyystilanne on kehittynyt hieman parempaan suuntaan, sillä vuotta aiemmin työttömyysaste oli 9,0 %.

Korkein työttömyysaste oli Forssassa (11,0 %), missä lomautusten määrä oli noussut runsaasti ja tästä syystä myös työttömyysaste oli noussut. Hämeenlinnassa työttömyysaste oli 9,7 % ja Riihimäellä 9,4 %. Matalin työttömyysaste oli Lopella (5,3 %), Hattulassa (5,4 %) ja Tammelassa (6,1 %).

Miesten osuus Kanta-Hämeen työttömistä on noussut 60 prosenttiin. Miesten osuus on yleensäkin korkeampi, mutta nyt lukema on poikkeuksellisen suuri. Eroa selittää muun muassa se, että naisvaltaisella palvelu- ja myyntialalla työttömien määrä on vähentynyt, mutta miesvaltaisella rakennusalalla työttömyys ei ole laskenut samaan tahtiin.

Pitkäaikaistyöttömien määrä jatkaa edelleen vähenemistään. Yli vuoden työttömänä olleita oli Kanta-Hämeessä maaliskuussa yhteensä 2 448 henkilöä. Määrä on laskenut jokaisessa Kanta-Hämeen kunnassa runsaasti vuoden takaisista luvuista. Kanta-Hämeen pitkäaikaistyöttömistä 61 % oli miehiä.

Lopettaneita yrityksiä hieman enemmän kuin aloittaneita

Vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä Kanta-Hämeessä oli lopettaneita yrityksiä enemmän kuin aloittaneita. Tarkemmat kuntakohtaiset luvut voi katsoa Kanta-Hämeen elinvoimakatsauksen osiosta ”Elinkeino”.