FI

Hämeen kunnallisjohdon seminaarin yleisöä kuvattuna takaapäin.

Julkaistu

Ensimmäinen Hämeen kunnallisjohdon seminaari veti salin täyteen – uusia iltanuotioita tarvitaan

Kanta-Hämeen tilaisuus veti paikalle lähes sata päättäjää kaikista maakunnan kunnista. Ensi vuonna tilaisuus järjestetään 2.10. Forssassa – ilmoittautuminen on jo käynnissä.

Ilmoittaudu tästä vuoden 2024 Hämeen kunnallisjohdon seminaariin (siirryt Hämeen Yrittäjien Lyyti-palveluun uudelle välilehdelle).

– Häme on sijoittunut kuntien ja maakuntien yrittäjämyönteisyyden ja elinvoimanbarometrien vertailuissa puoleen väliin tai sen alapuolelle. Tämän muuttaminen tarkoittaa yhdessä tekemistä ja luottamusta. Asioita, jotka ovat kriittistä pääomaa tulevalle hämäläiselle menestystarinalle. Siksi Hämeen liitto ja Hämeen Yrittäjät seisovat rinta rinnan hakemassa halutun tulevaisuuden rakennuspalikoita,

maakuntajohtaja Toni K. Laine totesi avatessaan seminaaria.

– Yrittäjät haluavat nähdä asioita uudesta tulokulmasta. Siirtyminen arvostelijan paikalta kumppanin ja yhteiskehittäjän paikalle on meille ratkaisevaa. Samalla tämä haastaa meitä uuteen tilanteeseen. Kitkerä kritiikki on helppoa ja samanaikaisesti hedelmätöntä. Yhdessä rakentaminen vaatii oikeaa tietoa, vahvaa näkemystä ja kyvykkyyttä kokonaisuuksia huomioiviin kompromisseihin. Siksi Hämeen Yrittäjien oli helppoa ja luontevaa ottaa koppia liiton kanssa uuden tradition luomisesta maakuntaan,

Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka kuvaili.

Lue koko juttu ja seminaarin satoa Hämeen Yrittäjien sivuilta tästä linkistä.