Häme Innovaatiolaakso / Regional Innovation Valley – Häme RIV
Hämeen innovaatiolaakso Häme RIV-hankkeen tavoitteena on tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan investointien lisääminen, innovaatioekosysteemien vahvistaminen, digitaalisen muutoksen edistäminen ja kestävän kasvun vahvistaminen.
Hankkeen toteutusaika on 1.1.2025–31.12.2027
Hankkeen kokonaisbudjetti on 314 055 euroa
Rahoitus: Rakennerahasto 2021–2027 (Euroopan aluekehitysrahasto EAKR) ja Hämeen liitto
Kanta-Hämeelle myönnettiin EU:n innovaatiolaakso status kesällä 2024. Uutta eurooppalaisen innovaatiojärjestelmän muutosta siivittämään on käynnistetty laaja Regional Innovation Valley – ohjelmakokonaisuus, joka painottuu viiteen teemaan: kiertotalouden saavuttaminen, digitaalinen muutos, ruokaturvallisuus, terveydenhuollon parantaminen ja fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen. Yhteisiä kehittämisen pääteemoja Kanta-Hämeessä ovat bio- ja kiertotalous, kaksoiskäyttöteknologiat ja startupyritystoiminnan vahvistaminen.
Suomessa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) rahoitus on tulevina vuosina kasvamassa merkittävästi. Kanta-Hämeen TKI-panostukset ovat kuitenkin olleet jo vuosia selkeästi jäljessä valtakunnallisista tavoitteista, mikä tuo haasteita maakunnan kilpailukyvylle ja yritysten tuottavuuskehitykselle. Jos TKI-panostukset eivät kasva, maakunta jää vielä enemmän jälkeen muista maakunnista. On tarpeen luoda ja nostaa esille yhteisiä innovaatioalustoja ja parantaa TKI-palveluiden saavutettavuutta, jotta alueen yritykset voivat kehittää tuotteitaan ja palveluitaan.
Hämeen innovaatiokyvyn ja kestävän kasvun edellytysten vahvistaminen on erittäin tärkeää maakunnan elinvoiman lisäämiseksi. Hankkeen tavoitteina on
- kehittää ja tuoda esille innovaatioalustoja, jossa startupit, yritykset, tutkimuslaitokset, sijoittajat ja muut sidosryhmät voivat yhdessä kehittää ja hyödyntää uusia ideoita, tuotteita, palveluita ja liiketoimintamalleja ja vahvistaa Kanta-Hämeen innovaatioekosysteemitoimintaa.
- parantaa edellytyksiä uusien teknologioiden, tuotteiden ja palveluiden ja innovaatioiden syntymiselle ja kasvulle, hyödyntämällä paremmin ennakointi- ja hanketietoa ja lisätä investointeja tutkimukseen, kehitykseen ja innovointiin.
- edistää systeemisiä innovaatioita, jotka auttavat vastaamaan ilmastonmuutoksen haasteisiin ja siirtymään kohti kiertotaloutta ja tukea kestävää kasvua.
Innovaatioalustat ovat yritysten tuotteiden ja palveluiden kehittämistä tukevia palveluja, jotka tarjoavat ympäristön muun muassa erilaisten kokeiluiden ja testien läpiviemiseksi sekä prototyyppien kehittämiseksi. Innovaatioalustat mahdollistavat myös uudenlaisten innovaatiokumppanuuksien ja -yhteyksien kehittymisen esimerkiksi julkisten, yksityisten toimijoiden ja yhdistysten välille.
Innovaatioalustat, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan kuvaukset, teknologisen valmiustason (Technology Readiness Levels TRL) määrittely ovat tärkeitä peruselementtejä yritysyhteistyön vahvistamiseen. Samalla myös palveluiden löydettävyys kansallisesti ja kansainvälisesti edistyy. Innovaatioalustoja ovat muun muassa yhteiskehittämisen ympäristöt, laboratoriot, koealat, testausympäristöt sekä myös kaupunkien ja kuntien kokeilu- ja pilotointiympäristöt. Myös yksityisillä yrityksillä ja muilla toimijoilla on käytössään innovaatioalustoja, joita käytetään yhteisessä tuote- ja palvelukehityksessä.
Sidosryhmät
Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Kanta-Hämeen kehitysyhtiöt: Linnan Kehitys Oy, Forssan Yrityskehitys Oy ja Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy ja Janakkalan Yrityskehitys Oy. Lisäksi yhteistyötahoja ovat innovaatioalustoja ja TKI-palveluita Kanta-Hämeen alueella tarjoavat julkiset ja yksityiset organisaatiot. Hanke linkittyy myös kiinteästi Kanta-Hämeen Team Finland Häme -verkoston toimintaan, johon kuuluvat kaikki Kanta-Hämeessä yrityspalveluita tarjoavat organisaatiot.
Kanta-Hämeen innovaatioekosysteemin TKI-toiminnan sidosryhmät otetaan mukaan laajasti, huomioiden erityisesti yritykset ja yhdistykset. Yhteistyötahoja ovat myös Kanta-Hämeen kaupungit ja kunnat, jotka omalta osaltaan haluavat vahvistaa innovaatiotoimintaa omalla alueellaan.
Hankkeen toiminta linkittyy välillisesti myös muihin korkeakouluihin ja yliopistoihin (RUN-EU-verkosto, Aalto-yliopisto, LUT-yliopisto, TalTech Tallinn University of Technology , Turun yliopisto, Vaasan yliopisto), ylimaakunnallisiin tutkimuslaitoksiin (muun muassa Luonnonvarakeskus LUKE, Teknologian tutkimuskeskus VTT, Työterveyslaitos TTL, Ilmatieteenlaitos, Maanmittauslaitos) ja valtakunnallisiin ja kansainvälisiin kehittämisorganisaatioihin (Business Finland, Finpro, European Regions Research and Innovation Network ERRIN, Joint Research Centre JRC, Organisation for Economic Co-operation and Development OECD, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto SITRA ja Vaikuttavuussäätiö).
Hankkeen työpaketit
Työpaketti 1
Innovaatiolaaksotoiminnan vahvistaminen & kehittäminen kansainvälisesti, kansallisesti ja maakunnassa yhteistyössä sidosryhmien kanssa, innovaatioalustojen ja palveluiden kehittäminen linkittyen maakunnan ilmastonmuutoksen ja kestävän kehityksen tavoitteisiin.
Työpaketti 2
Innovaatioteema-alueiden kirkastaminen, rahoitusmahdollisuuksien tunnistaminen ja selkeyttäminen, tavoitteisiin liittyvän vaikuttavuuden varmistamisen, seurantatiedon mittareiden ja arvioinnin linkitykset tekoälyn avulla.
Työpaketti 3
Ennakointitiedon ja hanketiedon hyödyntäminen kehityshankkeiden ohjaamisessa kestävän kehityksen ja ilmaston muutoksen sopeutumisen käytäntöjen vahvistamiseksi.
Työpaketti 4
Viestintä ja hallinto
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Minna Takala, minna.takala(a)hame.fi, p. +358 50 526 4648
Aluekehitysasiantuntija Sebastian Hovi, sebastian.hovi(a)hame.fi, p. +358 50 563 7297
Häme RIV-uutiset
-
Uusissa rahoitettavissa hankkeissa korostuvat energiatehokkuus ja kiertotalous
Hämeen liitto järjesti Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelman Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitushaun 26.8.–30.9.2024. Yhdeksästä saapuneesta hakemuksesta kuusi täytti haun vaatimukset ja Hämeen yhteistyöryhmä puolsi niiden rahoittamista kokouksessaan 2.12.2024. Hämeen liitolla […]
-
Kanta-Häme on yksi EU:n alueellisista innovaatiolaaksoista – uuden hankkeen avulla tästä aiotaan ottaa kaikki hyödyt irti
Kanta-Häme valittiin kesäkuussa Euroopan unionin innovaatiolaakso-ohjelmaan (eng. EU Regional Innovation Valley, RIV). Ohjelma tarjoaa maakunnan toimijoille useita mahdollisuuksia yhteistyöhön, innovaatiotoiminnan vahvistamiseen, teknologioiden kehittämiseen ja hankerahoituksen kotiuttamiseen. Eurooppalainen ja suomalainen innovaatiojärjestelmä […]