Julkaistu

Hämeen liitto avaa Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen AKKE-rahoitushaun ajalle 4.11.–13.12.2024

Marraskuussa avautuvassa rahoitushaussa on jaossa edelliseltä hakukierrokselta käyttämättä jäänyttä rahoitusta yhteensä 415 573 euroa.

Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen AKKE TKI-rahoitus on tarkoitettu tukemaan alueellisia innovatiivisia kokeiluja sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimien (TKI) edistämistä.

Rahoituksella tuetaan hankkeita, jotka edistävät Kestävän kasvun Häme 2022–2025-maakuntaohjelman ja Hämeen älykkään erikoistumisen strategisia tavoitteita, sekä maan hallituksen aluekehittämispäätöstä.

AKKE-rahoitusta Kanta-Hämeessä voi käyttää esimerkiksi kehittämishankkeisiin, jotka tukevat maakunnan vahvuuksia ja erikoistumista, edistävät elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksia tai työllisyyttä, tai edistävät osaamista ja innovaatioihin perustuvaa elinkeinorakenteen uudistumista.

Näiden lisäksi erilaiset selvitys- ja kehittämishankkeet, jotka edellyttävät nopeaa reagointia tai vahvistavat kasvua ja kansainvälistymistä maakunnassa voivat hakea rahoitusta. Tai sellaiset hankkeet, joihin muiden viranomaisten rahoitusvälineet eivät sovi.

Tuensaajina voivat olla esimerkiksi kunnat ja kaupungit, korkeakoulut, oppilaitokset, seudulliset kehittämisyhtiöt, järjestöt, säätiöt, urheiluseurat ja erilaiset hyvinvointiorganisaatiot. Yksittäiselle yritykselle sen liiketoiminnan kehittämiseen rahoitusta ei voida myöntää.

Uusi verkkopalvelu hakemusten tekemiseen

AKKE-rahoituksen hakemisessa ja hallinnoinnissa siirrytään käyttämään Valtiokonttorin ylläpitämää Haeavustuksia.fi-verkkopalvelua, jossa myös hakuilmoitus julkaistaan. Palvelu kokoaa kaikki valtionapuviranomaisten järjestämät valtionavustushaut yhteen paikkaan. Jatkossa tähän kuuluvat siis myös maakuntien liitot. AKKE-hankkeiden rahoituksesta päättää jatkossakin Hämeen maakuntahallitus. 

Hausta ja Haeavustuksia.fi-verkkopalvelusta kerrotaan lisää Hämeen liiton järjestämän Hämeen aluekehityspäivän yhteydessä 12.11.2024 Hämeenlinnan Raatihuoneella. Ohjelma ja ilmoittautumislomake löytyvät tästä linkistä.

Lisätiedot

Marko Mälly, kehittämispäällikkö, Hämeen liitto, p. 050 575 2193