Julkaistu

Hämeen liitto käynnisti maakuntaohjelman 2026–2029 valmistelun ja kutsuu sidosryhmät yhteistyöhön

Hämeen maakuntahallitus päätti käynnistää uuden maakuntaohjelman valmistelun. Ohjelmaa työstetään tästä syksystä alkaen siten, että se valmistuu ensi vuoden aikana ja Hämeen maakuntavaltuusto saa sen hyväksyttäväkseen syyskokoukseen 2025.

Maakuntaohjelmaan kootaan Kanta-Hämeen avaintoimijoiden, kehittäjien ja elinkeinoelämän yhteinen tahtotila maakunnan kehittämisestä ja strategisista valinnoista. Ohjelman valmistelu on yksi Hämeen liiton lakisääteisistä tehtävistä. Se tarkoittaa sitä, että Hämeen liitto kutsuu laajan joukon sidosryhmiään antamaan näkemyksiään ja toiveitaan maakunnan kehittämiseen, ja laatii näiden pohjalta strategisen kehittämisohjelman.

Maakuntaohjelma pitää sisällään maakunnan lyhyen ja pidemmän aikavälin strategisen tason kehittämistoimia ja tavoitteita. Ohjelmassa otetaan hämäläisten toimijoiden omien valintojen ja kärkitavoitteiden lisäksi huomioon myös valtion aluekehittämispäätöksen painopisteet.

Älykästä erikoistumista tarvitaan hanketyössä ja rahoituksen suuntaamisessa

Maakuntaohjelma sisältää myös älykkään erikoistumisen strategian, jota Kanta-Hämeessä kutsutaan termillä Smart Häme. Strategiset kärkitavoitteet valitaan erityisesti seuraavaa Euroopan unionin ohjelmakautta 2028–2034 silmällä pitäen.

Älykäs erikoistuminen tarkoittaa viisaiden valintojen tekemistä maakunnan kehittämisen hyväksi. Tärkeintä valintojen tekemisessä on se, että käytettävissä olevat resurssit kohdennetaan oikein ja niiden käyttö on tehokasta ja tuloksellista.

Yhdessä toimijoiden, kehittäjien ja yritysten kanssa Hämeen liitto kokoaa yhteen Kanta-Hämeen vahvuusalueita, joihin maakunnan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyössä panostetaan.

Maakuntavaltuusto antoi eväitä ohjelmatyön käynnistämiseen

Hämeen maakuntavaltuuston jäsenille järjestettiin taannoisen syysseminaarin yhteydessä tulevaisuustyöpaja, jossa he saivat antaa ajatuksiaan maakuntaohjelmatyön käynnistämiseen.

Valtuutettujen tulevaisuusnäkemyksissä yhdistyivät planeettakestävyys, kestävä kehitys, teknologia, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja yhteistyö. Esille nousi myös tärkeys löytää tasapaino taloudellisen kasvun, ympäristön suojelun ja ihmisten hyvinvoinnin välille.

Tulevaisuuden haasteisiin halutaan vastata rohkeasti ja innovatiivisesti, mutta samalla säilyttää ihmiskeskeinen näkökulma.

Kutsumme kaikki maakunnan toimijat, yritykset, kehittäjät ja maakuntalaiset mukaan yhteisen tulevaisuutemme tekemiseen, Jyri Sarkkinen kannustaa.

Seuraa Hämeen liiton somekanavia LinkedInissa, Facebookissa ja Instagramissa, niin pysyt ajan tasalla maakuntaohjelmatyön etenemisestä.

Lisätietoja:
Jyri Sarkkinen, kehittämisjohtaja, Hämeen liitto, p. 050 523 1598

Katso Hämeen maakuntahallituksen kokousasiakirjat tästä linkistä. (Siirryt TWeb-sivustolle)