On mulle Suomi suloisin,
vaan Häme siittä kallihin:
(kertosäe)
sen tuskin tiedän vertaista,
niin kaunista, niin herttaista
kuin kulta Hämeenmaa!
Lempeitä laaksoin lehtoja
ja lintuin laulupuistoja
(kertosäe)
ja marjaisia kankaitaan
en unhottaa voi milloinkaan –
oi Hämeen kallis maa.
On Hämeen pellot viljavat
ja kasket kullan loistavat
(kertosäe)
ja tuhannet sen tuomistot,
sen niityt, norot, varjostot!
Ei maata vertaistaan!
Ei impee missään rakkaampaa,
ei siveempää, ei jalompaa,
(kertosäe)
kuin Hämeen valkotukkainen,
tuo sinisilmä neitonen
on rusoposkinen.
Ja kansaa kussa löytänen
niin jäykkää kuin on Hämehen,
(kertosäe)
niin vakavaa, mi auraltaan,
ei suotta siirry milloinkaan,
halveksi säätyään.
Jos miestä missä tarvitaan
maan eestä vaikka kaatumaan,
(kertosäe)
niin uljaita on urhoja,
on järkeä, on kuntoa,
jos toimeen tartutaan.
J.H. Erkko
Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.