Väestömäärän lasku ja työttömyyden pysyminen korkealla tasolla leimaavat Kanta-Hämeen alkuvuotta.
Väestömäärä kääntynyt laskuun
Kanta-Hämeen väestökehitys on kääntynyt alkuvuonna 2025 laskuun. Viime vuosina suhteellisen vakaana pysynyt väestömäärä on vähentynyt erityisesti maahanmuuton vähenemisen vuoksi. Muutos alkoi näkyä jo vuoden 2024 lopulla.
Myös syntyvyyden matala taso ja maan sisäinen muuttotappio painavat väestönkehitystä alaspäin.
Maahanmuuton merkitys korostuu
Vuoden 2024 lopussa 6,6 % Kanta-Hämeen väestöstä oli ulkomaalaistaustaisia, kun vuotta aiemmin osuus oli 5,8 %. Suurin osuus oli Forssassa (9,7 %). Viime vuosien maahanmuutto on koostunut erityisesti ukrainalaisista ja Aasiasta tulleista muuttajista.
Vuodet 2023 ja 2024 olivat poikkeuksellisen korkeita maahanmuuton osalta. Nyt vuoden 2025 ensimmäisten kolmen kuukauden aikana nettomaahanmuutto on selvästi laskenut. Kanta-Hämeessä se on jopa puolittunut vuoden takaiseen verrattuna. Koska maakunnan väestönkehitys on pitkälti riippuvainen maahanmuutosta, lasku näkyy välittömästi kokonaisväestön määrässä.
Tilanteeseen vaikuttaa jatkossa myös Maahanmuuttoviraston päätös sulkea Forssan ja Riihimäen vastaanottokeskukset syyskuussa 2025 ja Hämeenlinnan keskus helmikuussa 2026. Tämä tulee edelleen vähentämään ukrainalaisten muuttoa alueelle.

Työmarkkinoilla edelleen vaisu tunnelma
Talous- ja työmarkkinatilanne ovat jatkunut heikkona. Maaliskuussa 2025 maakunnan työttömyysaste oli 10,9 %. Se on prosenttiyksikön korkeampi kuin vuosi sitten. Erityisesti nuorten asema on heikentynyt työmarkkinoilla. Alle 25-vuotiaiden työttömyysaste on noussut 15,4 %:iin, mikä on 2,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten.
Pitkäaikaistyöttömyys jatkaa myös kasvuaan. Vähintään vuoden työttömänä olleiden määrä on kasvanut lähes neljänneksen. Maaliskuun lopussa pitkäaikaistyöttömiä on Kanta-Hämeessä 2810 henkilöä.
Lopettaneita yrityksiä runsaasti vuonna 2024
Vuonna 2024 Kanta-Hämeessä lopetti toimintansa 1 252 yritystä, mikä on 46 % enemmän kuin edellisvuonna. Yritysten lopettamisten poikkeuksellista kasvua selittää osaltaan heikko taloustilanne, mutta todennäköisesti myös verotuksen muutos vaikutti tilanteeseen. Vuoden 2025 alussa voimaan tullut EU:n pienyritysdirektiivi poisti mahdollisuuden arvonlisäveron alarajahuojennukseen. Huojennus koski aiemmin yrityksiä, joiden liikevaihto oli alle 30 000 euroa.
Työmarkkinatuen kuntaosuuden seuranta poistettu katsauksesta
Työmarkkinatuen kuntaosuuden seuranta on jätetty kokonaan pois elinvoimakatsauksesta, koska Kela on uudistanut tietokantarakenteitaan ja raportointitapaa. Aluekohtaiset luvut ovat kuitenkin edelleen nähtävissä Kelan tilastopalvelussa: Kunnan osarahoittaman työmarkkinatuen saajat -raportti (Kela)

Johda tiedolla -webinaarit jatkuvat 22.5.
Seuraavassa webinaarissa tarkastellaan Kanta-Hämeen yrityselämän tilaa, teollisuuden roolia ja elinkeinorakenteen muutoksia. Mitä luvut kertovat talouden suunnasta ja alueen kilpailukyvystä? Lisätietoa ja ilmoittautumislomake löytyvät tästä linkistä

Hämeen elinvoimakatsaus
Ajantasaiset elinvoimatiedot löytyvät Hämeen liiton tuottamasta Kanta-Hämeen elinvoimakatsauksesta. Katsaus sisältää kuvauksen Kanta-hämeen maakunnan ja kuntien työllisyys-, väestö- ja elinkeinotilanteesta.
Kanta-Hämeen elinvoimakatsauksen löydät tältä sivulta
Lisätiedot
Jukka Lidman, maakunta-analyytikko, p. +358 50 479 2541