Julkaistu

Kehyskunnat ja kaupunkikeskukset ovat muuttovoittajia

Kanta-Hämeen väkiluku oli heinäkuun lopussa 170 668 asukasta. Tammi-heinäkuussa maakuntaan muutti muualta Suomesta 332 asukasta. Muuttoliike on ollut positiivinen vuoden alusta asti ja muuttovoitto onkin ylläpitänyt Kanta-Hämeen väestönkasvua.

Hämeenlinnan seutu on ollut selkeä muuttovoittaja vuoden alusta. Kunnissa väkiluku kasvoi Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan lisäksi Humppilassa.

Yksi mahdollinen selitys esimerkiksi Helsingistä Kanta-Hämeeseen suuntautuneelle muuttoliikkeelle on asumisen hinta ja asuntojen hyvä saatavuus, sillä Kanta-Hämeessä on koteja sujuvien kulkuyhteyksien päässä.

Monipaikkaisuus, paikkariippumattomuus, etätyömahdollisuudet ja asumismuotojen muutokset ovat olleet paljon esillä koronapandemian aikana. Muutokset ovat lisänneet toivoa ja uskoa tulevaisuuteen etenkin suurten kaupunkiseutujen ulkopuolella. Muuttovoittoisten kuntien määrä onkin kasvanut ja muuttovoitot ovat hajautuneet aiempaa tasaisemmin ympäri maata.

Arvioitaessa muuttoliikehdintää on kuitenkin hyvä huomioida, että kuluvan vuoden luvuista puuttuvat vielä vuoden kolmannen neljänneksen luvut, jolloin opiskelijamuutot nostavat useimpien suurten kaupunkien muuttotaseen positiiviseksi.

Jesse Marola, maakunta-analyytikko, Hämeen liitto

Kanta-Hämeen kannalta tämä kuitenkin tarkoittaa usein asukasluvun vähenemistä. Asumisen houkuttelevuuden lisääminen onkin yksi tärkeä kehittämiskohde, jotta saamme opiskelijat palaamaan kotiseudulle opintojen päätyttyä.

Jesse Marola, maakunta-analyytikko, Hämeen liitto

Tutustu tästä alla olevasta esityksestä tuoreimpaan väestökatsaukseen. Esityksen saa koko ruudun kokoiseksi klikkaamalla oikeassa alakulmassa olevaa nuolta. Koko ruudun näytöstä pääsee palaamaan ESC-näppäimellä.

Seuraava väestökatsaus julkaistaan elokuussa viikolla 38. Väestökatsauksen ja muut tilastografiikkamme löydät Ennakointi- ja tietopalvelut -otsikon alta.