FI

Julkaistu

Korona ei ole vaikuttanut muuttoliikkeeseen – muuttovoitto jatkuu

Väkiluvun tilanne oli tämän vuoden tammi-huhtikuussa parempi kuin vuosi sitten, jolloin maakunnan asukasmäärä oli laskenut 189 asukkaalla.

Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana Hämeeseen muutti muualta Suomesta 116 asukasta enemmän kuin oli lähtijöitä. Ulkomailta tulijoiden määrä oli 100 asukasta enemmän kuin poismuuttaneiden, eli nettomuutto oli positiivisen puolella yhteensä 226 asukkaan verran.

Verrattaessa huhtikuun tilannetta aiempiin vuosiin, muuttoliikkeessä ei ole tapahtunut muutosta. Voitaneen siis katsoa, ettei koronalla ole ollut vaikutusta maakuntien väliseen muuttoliikkeeseen ainakaan alkuvuoden aikana. Maahanmuutto on ollut hieman normaalia hiljaisempaa, mutta maakuntamme osalta erityisesti maastamuutto oli huhtikuussa jo lähellä nollaa.

Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana Hämeeseen muutti muista maakunnista 2 573 asukasta ja maakunnastamme lähti 2 457 asukasta. Tulomuuttoa oli 132 henkilöä enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä muuttoliikkeessä voittoa ovat saaneet Forssa, Humppila, Hämeenlinna, Loppi, Riihimäki ja Tammela, sekä laajemmin tarkasteluna kaikki seutukunnat.

Uusi esitystapa tilastoihin

Olemme ottaneet käyttöön vuorovaikutteisen analysointityökalun tilastojen esittämiseen. Julkaisemme väestökatsaukset tästä eteenpäin tällä uudella tavalla.

Tavoitteemme on tarjota käyttäjille mahdollisuus itse tutkailla ja vertailla tilastoja, esimerkiksi valitsemalla haluttu ajankohta, kunta tai muu muuttuja.

Tutustu tästä alla olevasta esityksestä huhtikuun väestökatsaukseen. Esityksen saa koko ruudun kokoiseksi klikkaamalla oikeassa alakulmassa olevaa nuolta. Koko ruudun näytöstä pääsee palaamaan ESC-näppäimellä.

Väestökatsaukset löytyvät myös täältä: Hämeen liiton väestökatsaukset.