FI

Julkaistu

Korona muutti väestökehityksen dynamiikkaa

Etätyö, monipaikkaisuus ja turvallisuushakuisuus korostuvat nyt muuttoliikkeessä ja asuinpaikkavalinnoissa. Kanta-Häme on ollut muuttoliikkeen osalta yksi korona-ajan voittajamaakuntia.

Sitä, muuttiko korona väestökehityksen suuntaa väliaikaisesti vai pysyvästi, ei voida vielä varmaksi sanoa.

Jesse Marola, maakunta-analyytikko, Hämeen liitto

Mutta se mitä tapahtuu jatkossa on olennaista. Kun astumme pandemian jälkeiseen uuteen normaaliin, on helpompaa tehdä johtopäätöksiä ja ennusteita muuttoliikkeestä – ja siitä miten se sitten suuntautuu tulevaisuudessa Kanta-Hämeeseen.

Jesse Marola, maakunta-analyytikko, Hämeen liitto

Tilastollisesti on mielenkiintoista seurata millaisen kimmokkeen pandemian helpottuminen aiheuttaa muuttoliikkeessä niin maan sisäisesti kuin maastamuuton osalta. Millainen on palvelu- ja tapahtuma-alan paluu arkeen ja miten se vaikuttaa asuin- ja työpaikkojen valintaan?

Kanta-Hämeessä on viime vuosina tehty työtä sen eteen, että asumisen olosuhteet vastaisivat paremmin potentiaalisten uusien hämäläisten toiveita ja tarpeita. Koronan aiheuttama murros työelämässä ja asumisessa siivittää tätä kehittämistyötä entisestään: juuri nyt on hämäläiskuntien kannalta tuhannen taalan paikka luoda asuntomarkkinoille jotakin uutta ja kiinnostavaa.

Anna-Mari Ahonen, maakuntajohtaja, Hämeen liitto

Muuttoliike jatkaa positiivisella käyrällä

Maakuntien välinen muuttoliike on ollut Kanta-Hämeelle positiivista vuoden alusta lähtien. Muuttovoittoa on saatu tammi-toukokuussa 244 asukkaan verran. Tulomuutto maakuntaan on ollut selvästi edellisvuosia parempaa. Maahanmuuttojakin oli enemmän viime vuosiin verrattuna. Tammi-toukokuussa Kanta-Hämeeseen muutti ulkomailta 205 asukasta ja ulkomaille muuttaneita oli vain 58.

Hämeenlinnan seudulla väkimäärä kasvoi tammi-toukokuussa. Kuntatasolla Hämeenlinnan kaupunki, Hattula, Janakkala ja Humppila saivat kasvua.

Maakunnittaisten ennakkotietojen mukaan väkiluku kasvoi monessa maakunnassa tammi-toukokuussa, sillä Uusimaa on menettänyt 489 asukasta muualle Suomeen. Muuttovoittoisia kuntia on paljon enemmän kuin aiemmin ja muuttovoitot hajautuivat koko maassa tasaisemmin kuin ennen.

Tutustu tästä alla olevasta esityksestä tuoreimpaan väestökatsaukseen. Esityksen saa koko ruudun kokoiseksi klikkaamalla oikeassa alakulmassa olevaa nuolta. Koko ruudun näytöstä pääsee palaamaan ESC-näppäimellä.

Seuraava väestökatsaus julkaistaan elokuussa viikolla 34. Väestökatsauksen ja muut tilastografiikkamme löydät Ennakointi- ja tietopalvelut -otsikon alta.