FI

Julkaistu

Muuttoliike on säilynyt positiivisena

Alkuvuosi on väestönkasvun osalta lähtenyt paremmin käyntiin kuin vuosi sitten, vaikkakin asukasluku on tammi-helmikuussa vähentynyt 44 henkilöllä. Syynä tähän on syntyvyyttä suurempi kuolleisuus. Alkuvuonna syntyi 197 uutta hämäläistä, ja syntyvyysluvut pysyivät samoissa lukemissa aiempiin vuosiin verrattuna. Kuolleiden määrä, 355, oli hieman korkeampi kuin aiempina vuosina vastaavaan aikaan.

Maakuntien välinen muuttoliike jatkaa positiivista virettä. Tammi-helmikuussa Kanta-Häme sai muuttovoittoa 95 asukkaan verran. Edellisen kerran tilanne on ollut yhtä hyvä vuonna 2008 vastaavaan vuodenaikaan.

Tulomuutto oli parempaa verrattuna edellisiin vuosiin ja lähtijöitä oli hieman vähemmän. Näin ollen muuttovoiton määrä on kasvanut. Alkuvuonna Hämeenlinnan ja Riihimäen seudut saivat uusia asukkaita muuttovoiton johdosta.

Ulkomailta Hämeeseen tulijoita oli 72 ja pois muutti 16 asukasta. Maahanmuuttoja oli viime vuoden tammi-helmikuuhun verrattuna vähemmän. Myös maastamuuttojen määrä oli selvästi matalampi kuin aiempina vuosina. Nettomaahanmuutto on edellisiin vuosiin verrattuna kasvanut.

Tutustu tästä alla olevasta esityksestä tuoreimpaan väestökatsaukseen. Esityksen saa koko ruudun kokoiseksi klikkaamalla oikeassa alakulmassa olevaa nuolta. Koko ruudun näytöstä pääsee palaamaan ESC-näppäimellä.

Väestökatsauksen ja muut tilastografiikkamme löydät Ennakointi- ja tietopalvelut -otsikon alta.