Meillä Hämeen liitossa on haku päällä.
Millaisen maakuntajohtajan haluamme?
Maakuntamme tarvitsee johtajan, joka on terävä, kyvykäs ja vahvasti argumentoiva edunvalvoja ja innostava kehittäjä.
Sinulla on kokemusta vaikuttamistyöstä, näkemystä alueelliseen kehittämiseen, valmiita yhteistyöverkostoja ja kykyä johtaa monipuolista asiantuntijajoukkoamme.
Menestyäksesi Hämeen liiton ja maakunnan johtajana sinulla tulee olla erinomaiset yhteistyö- ja viestintätaidot, johtajakokemusta ja riittävästi hallinnollista kokemusta. Edellytämme soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja riittävää käytännön kokemusta maakuntaliiton toimialaan kuuluvista tehtävistä. Tarvitset myös englannin kielen taitoa tehtävän hoitamisessa.
Millainen on tuleva työpaikkasi?
Hämeen liitto on 11 kunnan muodostama kuntayhtymä keskellä Suomen kasvukäytävää Kanta-Hämeessä. Olemme maakuntamme vaikuttava asiantuntija- ja kehittäjäorganisaatio. Meillä on hyvähenkinen noin 20 henkilön työyhteisö. Toimistomme sijaitsee Hämeenlinnassa Hämeen keskiaikaisen linnan kupeessa.
Mottomme ”Asiantuntijuus intohimona” kertoo ajattelutavastamme ja työotteestamme. Asiantuntijamme tekevät työtä maakunnan kehittämisen, yhteistyön ja edunvalvonnan eteen.
Tutustu meihin ja toimintaamme tarkemmin osoitteessa www.hameenliitto.fi. Strategiamme löytyy täältä: Maakunnan palveluksessa, asiantuntijuus intohimona. Hämeen liiton strategia 2025
Sovellamme tehtävässä kuuden kuukauden koeaikaa. Valituksi tulevan henkilön tulee toimittaa hyväksytty lääkärintodistus ennen vaalin vahvistamista.
Kiinnostuitko?
Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoivomuksineen viimeistään 6.2.2022 www.eezypersonnel.fi sivujen kautta.
Lisätietoja tehtävästä antavat
Maakuntahallituksen puheenjohtaja Antti Ahonen, p. 044 535 9400
Hallintopäällikkö Mirva Kandolin, puh. 0500 483 633 (hakuun liittyvät hallinnolliset asiat)
Eezy Personnel, Tuija Pulkkinen, p. 050 359 5212 (hakemuksen jättämiseen liittyvä neuvonta)