FI

Kategoria: Blogi

  • Into piukeena-blogi: Mistä tulet ja minne menet?

    Hämeen liiton elinvoimablogi Juha Haukka Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja (30.4.2024 saakka) Amerikkaa vääntävä asiantuntija kysyi mistä tulen. Sanoin, että Suomesta, pohjoisesta Euroopasta. Hän tiesi Helsingin nimeltä. Kerroin, että juuri sillä seudulla asun, Suomen ainoan metropolialueen reunalla. Eurooppalaiselle kysyjälle vastaukseni kotipaikasta tarkentuu; silloin olen kotoisin Hämeenlinnasta, Helsingin metropolialueen ja Skandinavian suurimman sisämaakaupungin, Tampereen, puolivälissä. Ja tiedän vastaukseni…

  • Into piukeena-blogi: Kanta-Hämeen väestönkehityksessä on mahdollisuuksia alhaisesta syntyvyydestä huolimatta

    Into piukeena-blogi: Kanta-Hämeen väestönkehityksessä on mahdollisuuksia alhaisesta syntyvyydestä huolimatta

    Hämeen liiton elinvoimablogi Jukka Lidman Hämeen liiton maakunta-analyytikko Otetaan heti kärkeen huono uutinen. Syntyvyys on romahtanut, eikä tilanne siitä juuri muuksi ole muuttumassa. Ennakkotietojen mukaan viime vuonna Kanta-Hämeessä syntyi 1078 lasta. Luku on mittaushistorian alhaisin. Ei kuitenkaan heitetä kirvestä kaivoon. Syntyvyyden haasteiden takia huomio tulee entistä enemmän keskittää Kanta-Hämeen vetovoimaan ja muuttoliikkeen mahdollisuuksiin. Haastavien tosiasioiden…

  • Into piukeena-blogi: Yhteistyössä on voimaa

    Hämeen liiton elinvoimablogi Reijo Siltala FT, Janakkalan kunnanjohtajaKanta-Hämeen kuntien puheenjohtaja vuonna 2024 ”Mikään ei muutu, jos kukaan ei suutu”, on perinteinen pessimistinen sanonta, joka on osoitettu moneen kertaan virheelliseksi. Ennen kaikkea kehitystyössä on muistettava, että vain yhdessä saadaan aikaan parempaa. Toinen toistensa mieliä pahoittamalla juututaan puolustusasemiin ja maailma ei parane. Se ei tietysti tarkoita, etteikö…