karttakuva taustalla, maakuntakaava, edessä mies, maakuntakaavoittaja

Julkaistu

Into piukeena -blogi: Maakuntakaava – mikä se on ja mihin sitä tarvitaan?

Hämeen liiton elinvoimablogi

Mikael Asikainen

Maakuntakaavoittaja, Hämeen liitto

Kun mainitsen ihmisille tekeväni työkseni maakuntakaavoitusta, vastaus on yleensä epämääräinen ”ahaa” – jota seuraa kiusaantunut hiljaisuus, kun keskustelukumppanilla ei ole pienintäkään aavistusta, mistä oikein puhutaan.

Maankäytön suunnittelujärjestelmä on Suomessa monipolvinen ja jokseenkin byrokraattinen. Monet ovat viimeistään talonrakentamista suunnitellessaan törmänneet asemakaavaan tai yleiskaavaan ja huomanneet, ettei missä tahansa saakaan tehdä ihan mitä tahansa. Arkielämässä kaavoitus tulee kuitenkin monelle hyvin harvoin vastaan ja koko sana voi herättää vain hämäriä mielikuvia paperille piirrettävistä viivoista jossain pölyisessä virastossa.

Jokaisen, joka on kiinnostunut omasta elinympäristöstään, paikkakuntansa kehityksestä tai liikenneyhteyksistä, kannattaa käyttää pieni hetki tutustuen siihen, mitä kaavoitus on. Yksinkertaisimmillaan kaavat ovat karttoja, joissa määritellään, mitä missäkin on mahdollista tehdä ja miten maata pitää käyttää.

Kaavoja tekevät maankäytön suunnittelun ammattilaiset, niiden hyväksymisestä päättävät vaaleilla valitut valtuustot, ja jokaisella meistä on oikeus antaa niistä mielipiteensä. Yksityiskohtaisimpia kaavoja ovat asemakaavat, joissa esimerkiksi tontit ja rakennusoikeudet määritellään. Yleiskaavassa puolestaan esitetään kokonaisen taajaman tai kaupungin maankäyttöä yleensä enintään korttelien tarkkuudella. Asema- ja yleiskaavat laatii kunta omalla alueellaan. Näiden lisäksi jää vielä maakuntakaava.

Maakuntakaava on suurten linjojen kaava

Maakuntakaavoista vastaavat maakunnan liitot omilla alueillaan. Kanta-Hämeessä maakuntakaavat laatii Hämeen liitto, ja se onkin yksi liiton keskeisimpiä tehtäviä. Maakuntakaava on koko maakunnan kattavana kaikista kaavoista laaja-alaisin ja yleispiirteisin, ja sen merkittävin tehtävä on toimia kuntien kaavoituksen ohjenuorana.

Valitettavasti maakuntakaava jää tästä syystä myös hieman etäiseksi: maakuntakaava ei esimerkiksi määritä yksittäisten rakennusten tai rakennuspaikkojen kohtaloita. Maakuntakaavalla on kuitenkin tärkeä tehtävä, sillä se katsoo laajoja kokonaisuuksia ja pitkälle tulevaisuuteen.

Maakuntakaava on kuntarajat ylittävä suurten linjojen kaava: se huolehtii, että valtateille, sähkölinjoille ja kaasuputkille varaudutaan kuntien maankäytössä, ja että rakentaminen muodostaa järkevää seudullista yhdyskuntarakennetta. Maakuntakaava huolehtii myös valtakunnallisesti ja maakunnallisesti tärkeiden arvojen säilymisestä, sisältäen niin luonnonsuojelun, maisema-alueet kuin myös rakennetut kulttuuriympäristöt.
On myös monia maankäytön muotoja, joita on parempi tarkastella maakunnan tasolla, kuten maa-aineisten ottaminen, ekologiset yhteydet sekä häiriötä aiheuttavat toiminnat suoja-alueineen.

Maakuntakaava katsoo tulevaisuuteen

Toisekseen maakuntakaavassa katsotaan pitkälle tulevaan. Jotta merkittävät maankäyttöön vaikuttavat hankkeet olisivat tulevaisuudessa mahdollisia, niihin täytyy varautua maakuntatasolla hyvissä ajoin, ettei erilaisia mahdollisuuksia poissuljeta. Moottoritiet, uudet ratalinjat ja merkittävät aluerakentamiskohteet ovat näkyneet maakuntakaavoissa usein jo vuosikymmeniä ennen toteutumistaan, ja ilman maakuntakaavaa niitä ei olisi välttämättä voinut koskaan tapahtua.

Tällä hetkellä maakuntakaavoituksessa pohditaan muun muassa datakeskushankkeita, pienydinvoimaa ja suuria tuulivoimapuistoja. Voi olla, että sellaisia ei tule Kanta-Hämeeseen koskaan – mutta mikäli niitä ei maakuntakaavassa huomioida hyvissä ajoin, eri tulevaisuuksien mahdollisuudet vähenevät merkittävästi. Joskus maakuntakaavassa on myös visioitava lennokkaasti.

Maakuntakaava ei siis vaikuta kovin suoraan eikä aina kovin selkeästi ihmisten arkielämään, mutta pohjimmiltaan maakuntakaava vaikuttaa taustalla hyvin monissa yksityiskohtaisemmissa alueidenkäytön ratkaisuissa. Laajoja alueita, suuria linjoja sekä erilaisia tulevaisuuksia mahdollistavissa maankäytön kysymyksissä katse kannattaa kohdistaa maakuntakaavaan.

Hämeen liitto työstää parhaillaan vaihemaakuntakaavaa, jonka teemana on muun muassa energiantuotanto – ja myös sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen. Nykyisen maakuntakaavan sekä tietoa vireillä olevasta kaavoituksesta voit löytää Hämeen liiton nettisivuilta www.hameenliitto.fi.

Mikäli et ole sellaista koskaan tehnyt, suosittelen myös tarkistamaan, minkälainen yleis- ja asemakaava on vaikkapa kotitalosi kohdalla voimassa. Tietoa löytyy kotikuntasi nettisivuilta ja karttapalveluista. Saatat oppia katsomaan elinympäristöäsi uusin silmin!


Into piukeena on Hämeen liiton elinvoimablogi, jossa jaetaan intohimoa asiantuntijuudesta ja kerrotaan Hämeen liiton ja koko Kanta-Hämeen yhteisestä toiminnasta maakunnan elinvoiman rakentamisen ja ekosysteemisen yhteistyön näkökulmista. Kirjoittajina toimivat Hämeen liiton asiantuntijat ja vieraskynäkirjoittajat liiton sidosryhmistä.