Etusivu / Uutiset

Uutiset

  • Hämeen liitto jatkaa Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen AKKE-rahoitushakua 31.1.2025 saakka

    Marraskuun alussa avattua rahoitushakua on päätetty jatkaa tammikuun loppuun. Hakuun jo hakemuksen jättäneillä on mahdollisuus halutessaan päivittää omaa hakemustaan jatketun hakuajan puitteissa. Jaettava rahoitussumma on noin 635 000 euroa. Haku on avoinna 31.1.2025 klo 15.00 saakka. Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen AKKE-rahoitus on tarkoitettu tukemaan alueellisia innovatiivisia kokeiluja sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimien (TKI)…

  • Hämeen maakuntalippu nousee salkoihin 21.12.2024

    Kanta-Hämeen maakunnan oma liputuspäivä on 21.12. Kyseisenä päivänä suositellaan liputettavaksi Hämeen ja hämäläisyyden kunniaksi Hämeen maakuntalipulla tai vaihtoehtoisesti Suomen kansallislipulla, jos Hämeen lippua ei ole saatavilla. Maakuntalipun liputuksella juhlistetaan hämäläisyyttä ja halutaan korostaa kuuluvuutta Kanta-Hämeen maakuntaan, jonka muodostavat kaikki alueen asukkaat, kunnat, yhteisöt ja yritykset. Hämeen maakuntalippu otettiin käyttöön toukokuussa 2018 maakuntavaltuuston päätöksellä. Syksyllä 2019…

  • Askartele maakuntalipusta lippunauha joulukuuseen!

    Lataa tästä ilveslipun pohja ja ohjeet tästä. Tarvikkeet Näin teet lippunauhan Kuvaohjeet 1. 2. 3. 4. 5. 6.

  • Kanta-Hämeen puolustusalan innovaatioekosysteemi DEFINE on valittu mukaan johtavaan EU:n puolustusalan verkostoon

    Riihimäen kaupungin koordinoima maakunnallinen DEFINE-ekosysteemi on hyväksytty jäseneksi Euroopan komission ja eurooppalaisten puolustusalan toimijoiden ENDR-yhteistyöverkostoon (eng. European Network of Defence-Related Regions). ENDR-verkosto on perustettu vuonna 2016 Euroopan komission toimesta. Siihen hyväksytään mukaan sellaisia eurooppalaisia alueita, klustereita ja organisaatioita, jotka ovat puolustusalan vahvoja edelläkävijöitä. Verkoston tavoitteena on lisätä puolustusalan yritysten kasvua ja kansainvälistymistä, edistää kaksikäyttöteknologioita ja…

  • Uusissa rahoitettavissa hankkeissa korostuvat energiatehokkuus ja kiertotalous

    Hämeen liitto järjesti Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelman Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitushaun 26.8.–30.9.2024. Yhdeksästä saapuneesta hakemuksesta kuusi täytti haun vaatimukset ja Hämeen yhteistyöryhmä puolsi niiden rahoittamista kokouksessaan 2.12.2024. Hämeen liitolla oli tällä hakukierroksella käytettävissään yhteensä 1 738 178 euroa rahoituksen myöntämiseen. Haussa oli erityisesti sellaiset hankkeet, jotka vauhdittavat yritysten ja muiden maakunnan sidosryhmien muutosta kohti…

  • Kanta-Häme on yksi EU:n alueellisista innovaatiolaaksoista – uuden hankkeen avulla tästä aiotaan ottaa kaikki hyödyt irti

    Kanta-Häme valittiin kesäkuussa Euroopan unionin innovaatiolaakso-ohjelmaan (eng. EU Regional Innovation Valley, RIV). Ohjelma tarjoaa maakunnan toimijoille useita mahdollisuuksia yhteistyöhön, innovaatiotoiminnan vahvistamiseen, teknologioiden kehittämiseen ja hankerahoituksen kotiuttamiseen. Eurooppalainen ja suomalainen innovaatiojärjestelmä on muuttumassa. Yhteisiksi tavoitteiksi on määritelty tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) investointien lisääminen, Euroopan innovaatioekosysteemien ja digitaalisen muutoksen edistäminen ja kestävän kasvun vahvistaminen. Innovaatiojärjestelmän muutosta…

  • Hämeen maakunnallinen itsenäisyyspäivän lipunnostotilaisuus järjestetään jo neljättä kertaa

    Hämeen maakunnallinen itsenäisyyspäivän lipunnostotilaisuus järjestetään tänäkin vuonna, perjantaina 6.12.2024 kello 10.30 Hämeen linnan Vallipihalla. Maakunnallinen itsenäisyyspäivän lipunnostotilaisuus toteutuu jo neljäntenä vuonna. Vuonna 2024 lipunnoston juhlapuheen pitää tunnettu hämäläinen kirjailija ja viestintävaikuttaja, tänä syksynä Mensa-palkinnon saanut Katleena Kortesuo. Hämeenlinnan Historiallinen Seura järjestää lipunnostotilaisuuden yhdessä Hämeenlinnan kaupungin ja Hämeen liiton kanssa. Yhteistyössä ovat mukana myös Kansallismuseo, Hämeen…

  • Ecosystem Expo tuo esille Kanta-Hämeen ekosysteemit – tule mukaan!

    Hämeen alueella on virinnyt useilla toimialoilla laadukasta ekosysteemitoimintaa. Osa tästä toiminnasta on jo pitkälle organisoitunutta, kun taas osa on vielä varhaisemman vaiheen verkostotoimintaa. Ekosysteemit ovat yrityksille voimavara ja mahdollisuus edistää omaa liiketoimintaa, kuten rahoitusta ja markkinointia, osana suurempaa toimijajoukkoa. Ecosystem Expo -tapahtuma 18.12.2024 Hämeenlinnassa tuo esille alueen ekosysteemit. Tapahtuman tarkoituksena on mahdollistaa, että mahdollisimman moni…

  • Kanta-Hämeen kuntajohtajien Belgian ja Ranskan matkan kärkinä olivat puolustusala, RUN-EU-yliopistoverkosto ja kansainväliset yhteistyömahdollisuudet

    Kanta-Hämeen kuntajohtaja vierailivat 19.–21.11.2024 Belgiassa Brysselissä, Kortrijkissä ja Kuurnessa sekä Rankassa Lillessä. Tämän vaikuttamis- ja opintomatkan ohjelmaan sisältyivät tapaamiset Suomen pysyvän EU-edustuston, Kuurnen kaupungin ja sen alueellisen yhteistyöjärjestön, Howest-ammattikorkeakoulun sekä Lillen metropolialueen ja Hauts-de-Francen maakunnan asiantuntijoiden ja edustajien kanssa. Matkan lopuksi kuntajohtajat tutustuivat Lillessä sijaitsevaan startup-kiihdyttämöön. Matkan keskeinen tavoite oli lisätä Kanta-Hämeen näkyvyyttä ja maakunnan…

  • Elinvoimakatsaus: Haastava taloustilanne näkyy pitkäaikaistyöttömyyden nousuna

    Lokakuussa Kanta-Hämeen väestönkehitys oli lievässä nousussa maahanmuuton ansiosta. Työllisyystilanne on suhdanteeseen nähden melko hyvä, mutta pitkäaikaistyöttömien määrä nousee edelleen. Kanta-Hämeessä oli lokakuussa 169 520 asukasta. Maakunnassa syntyi 94 lasta ja kuoli 163 henkilöä. Maan sisäisen muuttoliikkeen osalta maakunta koki nettomuuttotappiota 33 henkilöä. Maahanmuutto on edelleen varsin korkealla tasolla. Kanta-Hämeeseen muuttaneita oli lokakuussa 172 henkilöä. Syyskuussa…