Etusivu / Uutiset

Uutiset

  • Hämeen maakuntahallituksen päätökset 26.8.2019

    Kanta-Hämeen maakuntakaava 2040 astuu voimaan Maakuntahallitus päätti 26.8. kokouksessaan, että maakuntavaltuuston toukokuussa yksimielisesti hyväksymä maakuntakaava 2040 astuu voimaan. Maakuntavaltuuston päätöksestä jätettiin Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen neljä valitusta. Maakuntahallitus kuitenkin voi maankäyttö- ja rakennuslain 201 §:n mukaisesti määrätä maakuntakaavan tulevan voimaan, ennen kuin se on saanut lainvoiman. Valituksista kolme koskee Tuuloksessa sijaitsevaa Paadenkolun aluetta, jonne maakuntakaavassa on osoitettu…

  • Kanta-Hämeen väkiluku nousi toukokuussa

    Tilastokeskuksen tietojen mukaan Kanta-Hämeen väkiluku oli toukokuun lopussa 171 207. Vuoden alusta väkiluku on laskenut 157 hengellä, mutta tilanne on parantunut viime vuodesta, sillä vastaavaan aikaan vuonna 2018 väkiluku laski 419 henkeä. Väestön positiivinen kehitys Kanta-Hämeessä alkoi helmikuussa 2019 ja jatkuu edelleen. Esimerkiksi Hämeenlinnan seutukunnassa väkiluku kasvoi toukokuussa 79 henkilöllä. Muuttoluvutkin plussan puolella Maakuntien välinen…

  • Hämeen maakuntalippu nousi juhannuksen aikaan keskusteluun

    Hämeen maakuntalippu nousi juhannuksena Facebookin Hämeenlinna -ryhmässä keskustelunaiheeksi. Toinen liiton viraston seinätangoissa olevista maakuntalipuista oli nostettu salkoon väärinpäin, niin että Hämeen ilves liehui tassut kohti taivasta. Kyseessä oli ensikertalainen liputtaja, joka ei ollut huomannut virhettä. Vahinkoja sattuu juhannuksen kiireessä pahoittelee Kiinteistöpalvelu Kariniemen huoltotyön johtaja Juha Repo Hämeen liitto hyödyntää somejulkisuutta, ja kannustaa kantahämäläisiä toimijoita ja asukkaita hankkimaan maakuntalipun,…

  • SYMBI-projekti: Onko tekoäly ratkaisu kiertotalouteen?

    Voisiko keinoäly osoittautua peloistamme huolimatta hyväksi apuvälineeksi maailmassa? Ellen MacArthurin säätiön ja Googlen julkaisema uusi tutkimus ehdottaa, että tekoälyn analyyttiset ominaisuudet voitaisiin valjastaa pyyhkäisemään pois tehottomuudet maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa – elintarvikkeista kulutuselektroniikkaan saakka. Tällä prosessilla saavutettaisiin ennennäkemättömiä taloudellisia säästöjä sekä vähennettäisiin ympäristön kuormitusta. Lue lisää tästä sekä muista mielenkiintoisista aiheista SYMBI-projektin uusimmasta uutiskirjeestä: SYMBI-uutiskirje nro 5 Lue…

  • Jos päärataa ei laiteta kuntoon, Suomi pysähtyy!

    Hämeen maakuntahallitus käsitteli kokouksessaan 17.6.2019 tilannekatsausta päärataan liittyvistä ajankohtaisista ja edunvalvonnallisista asioista. Pääradan välityskyvyn parantamiseksi ja raidekapasiteetin lisäämiseksi tehdäänlaajaa yhteistyötä maakunnan liittojen, kuntien, kauppakamareiden, Ely-keskusten ja Väyläviraston kanssa. Maakuntahallituksen kokouksen aikaan kuuden läntisen Suomen maakunnan maakuntajohtajat jättivät pääradan yleissuunnittelusta tiukan kannanoton maan hallitukselle. Maakuntajohtajat vaativat pääradan pahimman pullonkaulan Tampere-Helsinki –yhteysvälin yleissuunnitelman laatimisen aloittamista välittömästi, ja…

  • Aluekehittämisvarojen jakoon tasapuolisuutta tulevalla EU-ohjelmakaudella

    Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee parhaillaan kansallista päätöstä EU:n aluetukien käytöstä tulevalla kaudella. Asetusehdotuksen mukaisesti Suomi olisi saamassa 1,6 miljardia euroa, mikä on noin 100 miljoonaa euroa enemmän kuin nykyisellä kaudella. Euroopan unionin aluepolitiikka on keskeisin väline alueiden kehityksen tukemisessa. Aiemmilla ohjelmakausilla lähes kaksi kolmasosaa rakennerahastovaroista on ohjattu Itä- ja Pohjois-Suomeen. Itä- ja Pohjois-Suomi on suuralueena…

  • Kahdelletoista hankkeelle lähes kaksi miljoonaa euroa rahoitusta

    Maakunnan yhteistyöryhmä hyväksyi 10.6.2019 rahoitettavaksi kaksitoista hanketta Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmasta. Hankkeita rahoitetaan yhteensä 1 953 675 eurolla. Hämeen ammattikorkeakoulu vetää rahoitettavista hankkeista seitsemää, joiden yhteenlaskettu rahoitus on 1 338 952 €. Nyt rahoitettavat hankkeet toteuttavat hyvin maakuntaohjelman ja maakunnan älykkään erikoistumisen strategian tavoitteita, erityisesti luonnon varojen kestävää käyttöä, bio- ja kiertotaloutta.…

  • Vuosikolmanneksella väkiluvussa pientä kasvua

    Kanta-Hämeen väestön kokonaismuutos oli ensimmäisellä vuosikolmanneksella (tammi-huhtikuu) parempi kuin aiempana kolmena vuotena vastaavaan aikaan. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan huhtikuun lopussa väkiluku oli 171 178. Vuoden alusta asukkaiden lukumäärä on laskenut 186 hengellä. Tilanne on kuitenkin parantunut viime vuodesta, jolloin vastaavaan aikaan laskua oli 360 henkeä. Tarkasteltaessa kuukausimuutoksia, maakunnan väkimäärä kasvoi maaliskuusta huhtikuuhun 41 hengellä. Seutukunnissakin tapahtui…

  • Maakuntavaltuusto hyväksyi Kanta-Hämeen maakuntakaavan 2040

    Hämeen maakuntavaltuusto hyväksyi 27.5.2019 kokouksessaan Kanta-Hämeen maakuntakaavan 2040. Maakuntakaavan tarkoituksena on mahdollistaa maakunnan asukkaille hyvä elinympäristö ja palvelut. Se antaa yrityksille mahdollisuuden toimia ja kehittää omaa toimintaansa. Kaava on osa maakunnan pito- ja vetovoiman sekä kilpailukyvyn lisäämistä. Hämeen maakuntavaltuuston ja -hallituksen linjausten mukaisesti maakuntakaava 2040 on luonteeltaan mahdollistava ja kasvua tukeva, ja sillä on vahva…

  • Hämeen maakuntavaltuuston päätökset 27.5.2019

    Maakuntavaltuusto hyväksyi Kanta-Hämeen maakuntakaavan 2040 Hämeen maakuntavaltuusto hyväksyi 27.5.2019 kokouksessaan Kanta-Hämeen maakuntakaavan 2040. Hämeen liiton tilinpäätös ja toimintakertomus hyväksyttiin Maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntahallituksen ja tarkastuslautakunnan esityksen pohjalta Hämeen liiton vuoden 2018 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Tilikauden tulos päätyi nollille. Valtuusto myönsi samalla kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranjohtajille vastuuvapauden tilikaudelta. Maakunta- ja…