-
Kanta-Häme jyrähti pääradasta
On hyvä, että raidekapasiteetin lisäämiseksi on alettu hakea ratkaisuja, mutta korjausliikkeet ovat tarpeisiin nähden riittämättömiä ja toteutus etenee liian hitaasti. Hämeen maakuntahallitus vaatii kansalliseen priorisointiin pikaista ryhtiliikettä. On kansallisesti todella suuri vahinko, että edes harkitaan pääradan linjauksen vaihtamista tällaiseen metsärataan. On koko maan etu, että päärataa kehitetään nykyisen linjauksen pohjalta, linjaa Hämeen maakuntahallituksen puheenjohtaja Antti…
-
Hämeen liiton sijaisjärjestelyt keväällä 2022
Hämeen liiton yhteysjohtajasta Jouko Ylipaavalniemestä tulee maakuntajohtajan viransijainen (vs.) ajalle 26.1.–22.3. Ylipaavalniemeä sijaistamaan siirtyy liiton hallintopäällikkö Mirva Kandolin vs. hallintojohtajan nimikkeellä. Virkaatekevänä (vt.) kehittämisjohtajana 1.2.–31.5. välisen ajan toimii Jarmo Määttä. Hämeen maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen siirtyy Pirkanmaan maakuntajohtajaksi 25.4. ja Hämeen liiton kehittämisjohtaja Matti Lipsanen aloittaa Pirkanmaan liitossa aluekehitysjohtajana 7.2. Hämeen liiton virkojen rekrytoinnit ovat käynnissä…
-
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hanke edistää koko sote-uudistuksen tavoitteita
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankekokonaisuudessa vuosien 2020–2023 aikana edistetään koko sote-uudistuksen tavoitteita. Hankkeet siirtyvät hyvinvointialueen toiminnaksi vuonna 2023. Tähtäämme yhteiseen maaliin kehittämällä palveluita saatavuuden, ennakoinnin, laadun ja monialaisuuden näkökulmista. Kiintotähtinä meillä ovat yhdellä yhteydenotolla avun piiriin ja tietysti asiakkaan kokemus. Sini Stolt, hankepäällikkö, Hämeen liitto Hämeen maakuntahallitus kuuli 24.1. tilannekatsauksen Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankkeista.…
-
Onko sinussa ainesta Kanta-Hämeen maakuntajohtajaksi?
Meillä Hämeen liitossa on haku päällä. Millaisen maakuntajohtajan haluamme? Maakuntamme tarvitsee johtajan, joka on terävä, kyvykäs ja vahvasti argumentoiva edunvalvoja ja innostava kehittäjä. Sinulla on kokemusta vaikuttamistyöstä, näkemystä alueelliseen kehittämiseen, valmiita yhteistyöverkostoja ja kykyä johtaa monipuolista asiantuntijajoukkoamme. Menestyäksesi Hämeen liiton ja maakunnan johtajana sinulla tulee olla erinomaiset yhteistyö- ja viestintätaidot, johtajakokemusta ja riittävästi hallinnollista kokemusta. …
-
Oletko sinä Hämeen liiton uusi kehittämisjohtaja?
Millaisen kehittämisjohtajan haluamme? Tarvitsemme johtajan, jolla vahvaa kokemusta joko aluekehittämisestä tai alueidenkäytön suunnittelusta, ja joka ymmärtää alueellisen kehittämisen ja suunnittelun merkityksen kestävän kasvun ja elinvoiman edistäjänä. Menestyäksesi tehtävässä sinulla tulee olla hyvät yhteistyö- ja viestintätaidot. Edellytämme soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, soveltuvaa työkokemusta ja riittävää johtamiskokemusta. Katsomme eduksi, jos sinulla on elinkeinoelämän tuntemusta. Tarvitset tehtävän hoitamisessa myös…
-
Rahoitusta kansainvälisten hankkeiden valmisteluun
Tuemme tällä rahoituksella sellaista valmistelutyötä, jolla tähdätään vaikuttavien hankehakemusten jättämiseen kansainvälisiin rahoitushakuihin. Marko Mälly, maakunnan kehittämispäällikkö, Hämeen liitto Hämeen liitto myöntää valmistelurahoitusta työ- ja elinkeinoministeriön myöntämästä alueiden kestävän kasvun ja tukemisen määrärahasta (AKKE). Haku on jatkuva ja hakemuksia käsitellään saapumisjärjestyksen mukaisesti. Tähtäin tässä hankehaussa on vaativissa kansainvälisissä EU-rahoitusohjelmissa, joissa edellytetään kansainvälistä yhteistyötä ja kansainvälisiä hankekumppaneita.…
-
Hämeen ilves kiipeää salkoihin 21.12.2021
Liputuksella juhlistetaan hämäläisyyttä ja korostetaan kuulumista Kanta-Hämeen maakuntaan, jonka muodostavat kaikki alueen asukkaat, kunnat, yhteisöt ja yritykset. Hämeen liitto kannustaa kaikkia hämäläisiä, ulkohämäläisiä ja Hämeen faneja nostamaan lipun salkoon tiistaina 21.12.2021. Aina kun näet Hämeen upean ilveksen salossa, ota kuva ja merkitse some-kanavissa @hameenliitto. Jaetaan yhdessä hämäläistä yhteenkuuluvuutta! Hämeen maakuntalippu Hämeen maakuntavaakunan ja -lipun ilves-tunnus…
-
Uusi EU:n alue- ja rakennepolitiikan rahoitusohjelmakausi on joustava ja aluelähtöinen
Hankehakemusten tekijöille on tällä kaudella luvassa helpotusta, sillä tavoitteena on hallinnon keventäminen esimerkiksi yksinkertaistettujen kustannusmallien ja digitaalisten prosessien muodossa. Ohjelmakaudella tavoitellaan joustavuutta ja aluelähtöisyyttä sekä mahdollistetaan rahoituksen hyödyntäminen alueiden omaehtoisen kehittämisen tueksi muuttuvissa tilanteissa. Kanta-Hämeeseen rahoitusta tulee kahdesta rahastosta Uuden ohjelman rahoitusta saadaan Kanta-Hämeeseen Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR), jonka toimet kohdentuvat erityisesti pk-yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen…
-
KUTSU Maakunnallinen itsenäisyyspäivän lipunnosto Hämeenlinnassa 6.12.2021
Itsenäisyyspäivänä, maanantaina 6.12. kello 10.30 Hämeenlinnan Historiallinen Seura järjestää yhdessä Hämeenlinnan kaupungin kanssa Hämeen maakunnallisen itsenäisyyspäivän lipunnostotilaisuuden Hämeenlinnan Linnanpuistossa. Juhlapuheen pitää ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari. Musiikista huolehtii Hämeenlinnan Mieskuoron pienryhmä johtajanaan Anneli Julén. Lipun nostavat partiolaiset Nummen Eränkävijöiden ja Kaskenkaatajien lippukunnista. Sydämellisesti tervetuloa! Mukana yhteistyössä ovat Hämeen liitto, Hämeen linna, Suomalaisuuden Liitto sekä Hämeen Sanomat, joka…
-
Vuoden hämäläisiä on tänä vuonna yli 6 000: palkinnon saivat koronaa vastaan kamppailleet soteammattilaiset
Vuoden hämäläinen on tänä vuonna Vuoden hämäläiset. Palkinnon sai koko maakunnan perus- ja erikoisterveydenhuollon sotehenkilöstö. Heitä on yhteensä yli 6 000. Palkinnon perusteena on sotehenkilöstön ponnistelu kaikkien kantahämäläisten terveyden puolesta vaikean koronapandemian aikana. Terveydenhuollon ammattilaiset ovat työskennelleet alati muuttuvassa tilanteessa oman jaksamisensa rajoilla. Tunnustuksella osoitetaan kunnioitusta tehokkaasti johdetulle ja pitkäjänteiselle työlle. Palkinnon vastaanottivat Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin…
