-
Hämeen hyväksi – jo vuodesta 1953
Hämeen maakuntahallitus päätti silloisen maakuntajohtaja Timo Reinan esityksestä keväällä 2016 käynnistää Hämeen liiton toiminnan kokoamisen yksiin kansiin. Liitto oli täyttämässä 65 vuotta vuonna 2018 ja näkyvissä oli samalla kuntayhtymän viimeinen toimintavuosi. Maakuntauudistusta ei kuitenkaan tuolloin tullut ja Hämeen liiton toiminta sai jatkua – samalla kirjaprosessille päätettiin antaa jatkoaikaa aina vuoden 2020 loppuun saakka. Olisimme voineet…
-
Tavastia Events -tapahtumakalenterista tuli Häme Events
Hankkeissa on pääsääntöisesti tarkoituksena luoda toimintaa, joka jatkuu hankkeen päättymisen jälkeenkin. Tämä oli päämääränä myös EAKR-rahoitteisessa Hämeen ammattikorkeakoulun Avoin Häme -hankkeessa, jossa tavoitteena oli edistää avoimen datan käyttöä Kanta-Hämeen alueella ja lisätä maakunnan toimijoiden tietoja ja taitoja aiheeseen liittyen. Avoin data sisältää paljon erilaisia mahdollisuuksia eri toimialoilla. On ymmärrettävä avoimien rajapintojen, avoimen lähdekoodin ja yleisesti…
-
Elokuun väestökehitys oli yllättävän maltillinen
Kanta-Hämeessä oli elokuun lopussa 170 766 asukasta. Maakunnan väkiluku on laskenut vuoden alusta 159 asukkaalla. Opiskelijoiden lähdöstä huolimatta elokuun väestönkehitys oli kuitenkin erittäin maltillinen. Esimerkiksi Hämeenlinnan seudulle muutti elokuussa enemmän uusia asukkaita kuin sieltä pois. Tammi-elokuun väkiluvun lasku johtuu maakunnassamme pääasiassa luonnollisen väestönkasvun negatiivisuudesta. Tällä hetkellä lapsia syntyy Kanta-Hämeessä, ja lähes koko maassa, ennätysvähän. Ainoastaan Uusimaa,…
-
Hämeen liitolta järeä lausunto valmisteilla olevasta sote-lainsäädännöstä
Kanta-Häme on ollut sote-palveluiden tuottajana tehokas, mutta suunniteltu rahoitusmalli ei palkitse tämän kaltaisia maakuntia. Maakunnalle on luvassa lisää rahoitusta ikääntymisen ja muun palvelutarpeen kasvun aiheuttamien kustannusten kattamiseksi, mutta rahoituskasvulle asetettu katto leikkaa osan tarpeen mukaisesta, kipeästi kaivatusta lisärahoituksesta. Kanta-Hämeen kaltaisten, talouttaan jo sopeuttaneiden maakuntien tulee olemaan vaikeaa jatkossa sopeuttaa yhtä paljoa kuin niiden, joiden organisaatiot…
-
VALPAS 2020 valmistaa maakunnan toimijat sähkönsiirron häiriötilanteisiin
Vastaavaa maakunnan omin voimin toteutettua harjoitusta ei ole aiemmin järjestetty. Harjoitukseen osallistuu kaksitoista kantahämäläistä organisaatiota ja noin 150 henkilöä. VALPAS-harjoitus on hieno näyttö alueen turvallisuustoimijoiden merkittävästi tiivistyneestä yhteistyöstä. Harjoitus tulee antamaan meille todella tärkeää tietoa verkostomaisen varautumistyön ja kokonaisturvallisuustyön jatkosuunnitteluun. Myös harjoituksen aihe, sähkönjakelun häiriöt, on kiinnostava. Anna-Mari Ahonen, maakuntajohtaja, Hämeen liitto Yhteistoimintaharjoitukseen osallistuvat Forssan…
-
Länsi-Suomen vienti tarvitsee vahvistusta – siitä riippuu koko Suomen hyvinvointi
Maakuntien keskeisenä viestinä on vientivetoisen Länsi-Suomen elpymisen merkitys koko Suomen talouskasvulle, vihreän ja digitaalisen siirtymän mahdollistaminen investointien avulla ja saavutettavuuden parantaminen kestävään liikkumisen infraan panostamalla. Lisäksi maakunnat painottavat alueiden kanssa tehtävää yhteistyötä RRF-tukivälineen kansallisen suunnitelman ja toteutuksen osalta.
-
Muuttoliike Kanta-Hämeeseen on kasvanut
Muuttovoittoputki jatkuu, sillä tammi-heinäkuun aikana tulomuuttajia muista maakunnista oli 221 enemmän kuin lähtijöitä ja maahanmuuttoja 158 enemmän kuin maastamuuttoja. Maakuntaan muutti alkuvuonna yhteensä 5 033 asukasta, lähtijöitä oli 4 812. Viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna tulomuuttajia oli nyt 127 enemmän ja lähtömuuttajia 49 henkilöä enemmän. Tulomuuttoa Kanta-Hämeeseen on ollut tämän vuoden tammi-heinäkuussa enemmän kuin viimeiseen kahdeksaan vuoteen.…
-
Kanta-Hämeen selviytymissuunnitelma osana uuden maakuntaohjelman valmistelua
Häme-ohjelma on kokonaisuus, joka pitää sisällään maakunnan kehittämistarpeet, valinnat ja keinot näihin pääsemiseksi. Häme-ohjelmaan sisältyy pitkän aikavälin maakuntasuunnitelma sekä lähiajan toimenpiteitä kuvaava maakuntaohjelma. Hämeen maakuntahallitus päätti 24.8.2020 kokouksessaan käynnistää Kanta-Hämeen uuden maakuntaohjelman 2022-2025 valmistelun. Laajoja sidosryhmiä ja maakunnan asukkaita osallistavaan prosessin sisältyy myös alueen älykkään erikoistumisen strategia EU:n ohjelmakautta 2021-2027 varten. Koronakriisi vaikuttaa maakunnan kehittämissuunnitelmiin…
-
Antti Toivanen on rapusuurlähettiläs 2020
Rapumaakunnan keulakuvaan kohdistuu paljon toiveita ja odotuksia. Rapusuurlähettiläs sitoutuu vahvistamaan Kanta-Hämeen mainetta rapurikkaana alueena ja edistämään rapujen käytön lisäämistä kaikissa tilanteissa – myös matkailijoiden herkkuaterioina. Uusi rapusuurlähettiläs Antti Toivanen lupautuukin aktiivisesti edistämään raputietoutta ja rapujen syöntiin liittyviä kulttuuritapoja. Olen suuri rapujen ystävä ja syksyiset rapujuhlat ovat meillä perheen ja ystäväpiirin kanssa pitkä perinne. Olen otettu…
-
KHSHP tiedottaa: Suosituksen mukainen kasvomaskijakelu vähävaraisille ja haavoittuvimmassa asemassa oleville Kanta-Hämeessä
Valtioneuvosto linjasi tiedotustilaisuudessaan torstaina 13. elokuuta suosituksen kasvomaskien käytöstä niiden sairaanhoitopiirien alueilla, joissa on viimeisen kahden viikon aikana havaittu COVID-19-tartuntoja. Kanta-Häme kuuluu nykyisen infektiotilanteen perusteella suosituksen piiriin. Kasvomaskeja suositellaan käytettäviksi joukkoliikenteessä, meno- ja paluumatkalla koronavirustesteihin sekä riskialueilta palatessa ja karanteeniaikana, jos liikkumiseen on välttämätön syy. Joukkoliikennesuositus koskee tilanteita, joissa turvavälejä ei voida pitää. Suositus ei…
