Etusivu / Uutiset

Uutiset

  • Yhdeksälle Kanta-Hämettä kehittävälle hankkeelle myönteinen päätös – yhteensä 2,1 miljoona euroa

    Tällä hakukierroksella etsittiin kehittämishankkeita tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantamiseen, digitalisaation etujen hyödyntämiseen, energiatehokkuustoimenpiteisiin, ilmastonmuutoksen sopeutumiseen sekä kiertotalouteen siirtymiseen. Hankkeilta edellytetään laajaa alueellista vaikuttavuutta ja niillä pitää pystyä osoittamaan vahva kytkentä elinkeinoelämään sekä yhteistyöhön tutkimus- ja koulutussektorin kanssa. Rahoitettavaksi valittujen hankkeiden tuli myös saavuttaa vähintään puolet arvioinnin maksimipistemäärästä. Maakunnalliset kehittämistavoitteet, jotka on laajassa…

  • Kanta-Hämeen vanhoissa rakennuksissa löytyy paljon potentiaalia asumiskäyttöön

    Avainasema asumisen kehittämisessä on kuntien pitkäjänteisellä maapolitiikalla ja siihen perustuvalla laadukkaalla ja mahdollistavalla, hankesuunnittelua inspiroivalla, oikea-aikaisella ja monipuolisella maankäytön suunnittelulla. Kuntien ja siten koko maakunnan kilpailukykyä ja vetovoimaa lisäävät tietenkin myös tonttitarjonta, houkuttelevat kodit ja toimivat asuntomarkkinat ja mahdollisuudet vaihtoehtoisiin asumis- ja toteuttamismuotoihin. Yksi asia, jonka olemme asumiseen liittyvässä työssä tunnistaneet, on Kanta-Hämeen rikas kulttuurihistoria…

  • Hämeen vaalipiirin kansanedustajat jättivät yhteensä 20 yhteistä aloitetta valtion vuoden 2023 talousarvioon

    Talousarvioesityksessä esitetään määrärahaa Kanta-Hämeen alueen seuraaviin kehittämiskohteisiin: Moreeni-Rastikankaan eritasoliittymän ja HCT-palvelualueen suunnittelu ja toteutus valtatiellä 3. Ohituspaikkojen rakentaminen pääradalle Riihimäen ja Tampereen välille. Ojajärventien (mt 13659) perusparantaminen ja oikaisun tekeminen Tammelan kunnassa. Vt 10 ja mt 284 Vieremän pohjaveden suojaus tiejärjestelyineen. Vt 2 Helsinki-Forssa-Pori parantaminen. Saarensalmen sillan korjaaminen Tammelassa. Hämeen ammattikorkeakoulun Smart & Bio -tutkimusympäristön…

  • Millaista tietoa Kanta-Hämeen elinvoimakatsaus pitää sisällään ja miten sitä tulkitaan? Osallistu kaikille avoimeen webinaariin!

    Koulutuksessa käydään läpi katsauksen keskeiset ominaisuudet ja millaista tietoa työllisyys-, väestö- ja elinkeinodatan alle kätkeytyy. Kouluttajana toimii Hämeen liiton maakunta-analyytikko Jukka Lidman. Koulutusten ajankohdat ja paikka: torstai 6.10. klo 9–10, Hämeen liiton Teams tiistai 11.10. klo 9–10, Hämeen liiton Teams Teams-linkki lähetetään ilmoittautuneille. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 5.10. tällä lomakkeella: Mikä on elinvoimakatsaus? Kanta-Hämeen elinvoimakatsaus tarjoaa…

  • Kanta-Hämeen elinvoimakatsaus toiseksi Datamenestyjät-finaalissa

    Elinvoimakatsaus sai kiitosta erityisesti visuaalisesta ja selkeästä esitysmuodostaan ja helppokäyttöisyydestään. Kanta-Hämeen kuntien suuntaan tuli kannustusta ottaa elinvoimakatsaus hyötykäyttöön. Kilpailussa oli yhteensä 16 osallistujaa ja Tilastokeskuksen mukaan mukana oli paljon kunta- ja aluetietoa sisältäviä ratkaisuja. Se kertoo siitä, että tiedolle ja sen hyödyntämiselle elinvoiman kehittämisessä todella on tarvetta. Elinvoimakatsaus on työkalu, jonka keskeisten mittareiden avulla kunnat…

  • Elinvoimakatsaus: Elokuussa työllisyystilanne oli hyvä, mutta muuttotappiota tuli runsaasti

    Talouden näkymät ovat syksyn edetessä heikentyneet, mutta ainakaan vielä tämä ei ole vaikuttanut työllisyyslukuihin. Elokuun osalta työllisyystilanne Kanta-Hämeessä oli hyvä ja se on kehittynyt kaikilla maakunnan seuduilla vuoden takaiseen verrattuna. Koko Kanta-Hämeen työttömyysaste oli 8,3 % ja seutukunnittain tilanne jakautui seuraavasti: Hämeenlinnan seutu 8,6 %, Forssan seutu 8,4 % ja Riihimäen seutu 7,8 %. Loppi…

  • Kanta-Hämeen Elinvoimakatsaus on Datamenestyjät-kilpailun finaalissa

    Tilastokeskuksen raati valitsi finalisteiksi Kanta-Hämeen Elinvoimakatsauksen lisäksi Robonomist Oy:n ja MDI:n Kuntakortti-palvelun sekä Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlan Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tietopankki Itlaston. Kuntien tiedolla johtaminen on tänä vuonna hyvin edustettuna finaalissa. Se kertoo siitä, että olemme ajan hermolla. Kovassa seurassa kisataan, iloitsee maakunta-analyytikko Jukka Lidman Hämeen liitosta. Hämeen liiton tavoitteena on olla Kanta-Hämeen johtava…

  • Muistutus hallituksen budjettiriiheen: Valtatiellä 2 on useita toteutusvalmiita hankkeita, jotka on saatava käyntiin

    Valtatie 2 on jäänyt liikenneinfran kehittämisessä väliinputoajaksi. Perusteet asian korjaamiseksi ovat entistä painavammat. Toteuttamisvalmiina on useita hankkeita, jotka on saatava käyntiin. Näitä ovat muun muassa: Vt 2 parantaminen Humppilan kohdalla (8,3 m€), Vt 2 Ruskila-Haistila ohituskaistojen parantaminen (6 m€), Vt 2 parantaminen Huittisten kohdalla (11,3 m€) ja Vt 2 Nakkilan eritasoliittymän parantaminen (1,3 m€). Valtatie…

  • Ensimmäinen Kanta-Hämeen elinvoimakatsaus on julkaistu

    Katsaus julkaistaan jatkossa aina tuoreimman tilastotiedon tultua kuukausittain. Hämeen liiton maakunta-analyytikko Jukka Lidman sanoo, että tavoitteena on palvella ja tarjota hyödynnettävää tietoa niin luottamushenkilöille, viranhaltijoille kuin aiheesta kiinnostuneille kuntalaisillekin. Kanta-Hämeen elinvoimaa tarkastellaan tässä hyvin käytännöllisten mittareiden avulla. Esimerkiksi työttömyysasteen rinnalle on nostettu laajan työttömyyden mittari, joka kuvaa kuinka paljon henkilöitä on työttöminä ja erilaisissa työvoimapoliittisissa…

  • Riihimäen Voimala-kiinteistö on saanut ainoana suomalaisena Uusi Eurooppalainen Bauhaus -aloitteen kehittämistukea

    Euroopan komission New European Bauhaus -haussa etsittiin luovia ja kunnianhimoisia paikallisten viranomaisten vetämiä kehittämishankkeita, joissa peruskorjataan olemassa olevia rakennuksia, säilytetään kulttuuriperintöä, uudistetaan kaupunkitiloja tai muutetaan rakennuksia kohtuuhintaisiksi asunnoiksi. Riihimäen Voimala-kiinteistölle myönnetty EU:n Uusi Eurooppalainen Bauhaus-kehittämisrahoitus on erinomainen onnistuminen ja inspiroiva esimerkki siitä, miten EU:n kansainvälisiä rahoituksia voi hyödyntää erilaisiin kehittämishankkeisiin, iloitsee Häme Goes Global-hankejohtaja ja…